Joka kerta, kun teen kylmiä nuudeleita, kaikki talossa ryntäävät syömään ne kaikki heti, kun tuon ne pöytään. Äitini kehuu minua vuolaasti: "Nuudelit ovat niin herkullisia! Olet niin lahjakas, voisit avata nuudelikaupan jonain päivänä!"
Sitten sain maineen herkullisten kylmien nuudelien valmistajana, ja naapurini ylistivät niitä innokkaasti. Vähitellen minusta tuli paljon itsevarmempi, itsevarmuus, jota minulta oli aina puuttunut, mikä huolestutti vanhempiani suuresti.
 |
| Kuvan kuvitus: eva.vn |
Siitä lähtien olen ollut kiehtova kylmien nuudelien valmistuksesta. Haluan aina esitellä kylmien nuudelien valmistustaitojani. Vuodenajasta riippumatta, aina kun meillä on vieraita, yritän aina tehdä heihin vaikutuksen omalla kylmällä nuudeliannoksellani.
Se tunne, että "itse tekemäni kylmät nuudelit ovat herkullisia", pysyi mukanani, kunnes aloin työskennellä.
Eräänä päivänä olin myöhässä töistä, eikä minulla ollut paljon aikaa, joten päätin kokeilla lapsuuteni suosikkinuudeleita illalliseksi. Tehtyäni ne ja otettuani ensimmäisen puraisun palelin heti, ja makunystyröihini hiipi kamala tunne. Se oli pelkkää soijakastiketta, natriumglutamaatti ei ollut liuennut kunnolla ja nuudelit olivat paakkuuntuneita...
En halunnut luovuttaa, joten yritin uudelleen, mutta tulos oli silti sama. Kokeilin jopa useita erilaisia soijakastikkeita, mutta en vieläkään löytänyt vuosien takaista makua. Turhautuneena tartuin puhelimeen ja soitin siskolleni, vaikka oli jo myöhä yö. Linjan toisessa päässä siskoni oli hetken hiljaa ja puhkesi sitten yhtäkkiä nauruun.
Yritin tukahduttaa ärtymykseni ja kuuntelin siskoni pitkää monologia. Ennen kuin huomasinkaan, kyyneleet valuivat poskiani pitkin. On vaikea kuvailla tunteitani sillä hetkellä – sekoitus tunteita, syyllisyyttä ja huvittuneisuutta.
Kävi ilmi, että koko perheeni ei pitänyt vehnäjauhoista valmistetuista ruoista, etenkään kylmistä nuudeleista. Mutta kun olimme pieniä, kaikki yrittivät silti syödä niitä ja jopa jatkuvasti kehuivat niiden herkullisuutta, koska äitini oli sanonut kaikille, että jokainen, joka söi kulhollisen nuudeleita ja sanoi niiden olevan herkullisia, saisi palkkioksi 50 senttiä taskurahaa.
Pikkusiskoni purskahti nauruun puhelimen toisessa päässä: "Syötyäni nuudeleitasi säästin paljon taskurahaa pienenä!" Hän sanoi käyttäneensä rahat ostaakseen paljon mekaanisia lyijykyniä mansikan- ja kirsikanmuotoisine avaimenperineen ja monia muita rakastamiaan kyniä. Olin sekä huvittunut että liikuttunut, kun hän muisteli noita kauniita muistoja.
Ala-asteaikoina akateeminen suoriutumiseni oli erittäin heikko, erityisesti vietnamin kielen sanastossa; ääntämiseni oli kamalaa. Tämän seurauksena vähitellen kyllästyin kouluun ja pelkäsin mennä tunneille, pelkäsin opettajan yllättävää kutsumista vastaamaan kysymyksiin ja pelkäsin luokkatovereideni pilkkaavan minua.
Siihen aikaan vanhempani uskoivat ruumiilliseen kuritukseen kasvatuksen muotona. Minua usein hakattiin huonon akateemisen suorituksen vuoksi. Mutta se oli luonteeni; mitä enemmän minua hakattiin ja moitittiin, sitä vähemmän halusin opiskella ja sitä enemmän luovutin.
Kerran setäni nuhteli ja rangaisti serkkuani Lamia usein, koska hän teki usein väärin laskutehtävissä. Lam oli huono oppilas, jopa minua huonompi. Tämän nähdessäni "oikeudenmukaisuuden" tunteeni leimahti. Vaikka en itsekään ollut paljon parempi matematiikassa, olin päättänyt "pelastaa" hänet. Vietin koko iltapäivän selittäen laskutehtäviä Lamille. Lopulta Lam oppi ratkaisemaan joitakin yksinkertaisia laskutehtäviä.
Setäni kehui minua. Tätini jopa osti minulle paketin keksejä palkinnoksi. Siitä lähtien nautin erityisesti serkkuni luona käymisestä, pääasiassa opettamassa Lamia ja saamassa kiitosta ja palkintoja.
Saatuaan tietää siitä, äitini alkoi muuttaa tapaansa kohdella minua.
Äitini alkoi kehua minua jatkuvasti. Mutta serkkuni opettamisen lisäksi minulla ei ollut mitään muuta merkittävää kehuttavaa. Niinpä hän toisti jatkuvasti, kuinka hyvin opetin serkkuani. Kuulin sen niin usein, että kyllästyin siihen.
Sitten oli vielä kylmien nuudelien valmistus. Jälkikäteen ajateltuna näyttää siltä, että kylmien nuudelien valmistuksen aloittamisen jälkeen koulumenestykseni parani vähitellen. Minusta tuli itsevarmempi. Tietenkin siihen liittyi myös äitini jatkuva kiitos vuosien varrella.
Äitini kehu jopa "herätti" pienen taiteellisen lahjakkuuteni. Kahden peräkkäisen vuoden ajan voitin ensimmäisen palkinnon koulun seinälehtikilpailussa. Vähitellen voitin epävarmuuteni ja aloin nauttia oppimisesta.
Seuraavana päivänä soitin äidilleni. En maininnut siskoni tarinaa "50 senttiä kulhollinen nuudeleita". Sanoin vain, että olin tehnyt lapsuuteni kylmiä nuudeleita taas edellisenä iltana, mutta ne eivät maistuneet enää yhtä hyviltä kuin ennen.
Sitten kysyin yllättäen äidiltäni: "Oliko se kylmä nuudeliruoka, jonka tein pienenä, todella niin herkullinen?"
Äitini vastasi epäröimättä: "Totta kai se on herkullista. Kuinka moni sinun kaltaisesi pieni lapsi osaa tehdä kylmiä nuudeleita? Ja olet tehnyt sitä jo niin monta vuotta. Joka kerta kun teet nuudeleita, annat aina nuoremman sisaruksesi syödä ensin. Jopa niin nuorena autat minua tarjoilemaan vieraita, jotta minun ei tarvitse tehdä niin kovasti töitä..."
Äitini puhui lakkaamatta, jokainen sana ja lause täynnä ylistystä ja ylpeyttä minua kohtaan.
"Äitini ei pidä nuudeleista. Koko perheenikään ei pidä nuudeleista. Kylmät nuudelit, joita teen, eivät oikeastaan ole kovin hyviä" - ehkä tämä jää ikuiseksi salaisuudeksi äitini ja minun välille.
Äitini ei halua minun tietävän hänen salaisuuttaan. Enkä minä halua hänen tietävän, että tiedän sen jo. Pidetään se salaisuus vain kauniina muistona äitini ja minun välillämme…
Lähde: https://www.qdnd.vn/van-hoa/van-hoc-nghe-thuat/bat-mi-lanh-tuoi-tho-1046429
![[Kuva] Luonteen ja asiantuntemuksen vahvistaminen: Intensiivistä koulutusta tykistön sotilaille.](https://vphoto.vietnam.vn/thumb/1200x675/vietnam/resource/IMAGE/2026/06/30/1782815602541_lu-368-1875-4571-jpg.webp)
