1.
Runoilija Tran Dang Khoa tapasi minut melko vaatimattomassa huoneessa Vietnamin kirjailijayhdistyksen 5. kerroksessa (Nguyen Dinh Chieu -katu 9, Hanoi ). Vaikka Tran Dang Khoa jäi eläkkeelle ja sai eläkkeensä 1. toukokuuta viime vuonna, hän on edelleen toiminut varapresidentin virassa yli vuoden, koska hänen on odotettava kongressiin asti palauttaakseen jäljellä olevat varat. Hän on myös palauttanut varapresidentin toimiston järjestölle ja jakaa nyt huoneen Writers & Life -lehden toimittajien kanssa, jossa hän aiemmin toimi päätoimittajana. Valitettavasti tämä lehti on lopettanut toimintansa lähes puoleksitoista vuodeksi odottaen uudelleenjärjestelyä.
Runoilija Tran Dang Khoa. Valokuva: Tung Dinh.
Tilanne, jonka Tran Dang Khoa kuvaili minulle, on varsin samanlainen kuin yli kymmenen vuotta sitten, kun hän erosi Vietnamin Äänen radion puoluekomitean varasihteerin tehtävästään, vaikka hänellä oli tuolloin keskusvirastojen blokin puoluekomitean sääntöjen mukaan vielä 18 kuukautta aikaa eläkeikään. Tämän jälkeen hänelle annettiin huone, auto ja vakituisen työntekijän asema, ja hänet siirrettiin töihin Vietnamin kirjailijayhdistykseen.
Palatakseen tähän aamuun, lähes 70-vuotiaana, Tran Dang Khoa on edelleen innostunut ja täynnä energiaa. Hän sanoi: "Nostamasi meri- ja saarikysymys on erittäin hyvä. Tämä on kirjallisuuden tärkeä teema. Sillä on yleismaailmallinen merkitys. Monet suuret teokset, maailman klassikot, ovat kirjoittaneet tästä aiheesta: 'Vanhus ja meri', 'Robinson Crusoe', 'Kaksikymmentätuhatta liigaa meren alla', 'Kapteeni ja luutnantti', 'Aarresaari', 'Titanic' ja monet muut. Niin paljon. Elämme edistyksen aikakautta, integraation aikakautta. Tämänvuotinen Vietnamin kirjailijayhdistyksen runopäivä on myös 'Ennen suurta merta'. Hän itse on kirjoittanut paljon merestä ja saarista. Nuoruudestaan lähtien, jolloin hän oli merivoimien sotilas, tähän päivään asti meri ja saaret ovat aina olleet hänen mielessään."
”Meri ja saaret ovat loputon aihe, mutta niistä hyvin kirjoittaminen ei ole helppoa”, entinen runouden ihmelapsi sanoi verkkaisesti. Jopa yksinkertaisin asia, meren ja saarten kuvaaminen, on vaikeaa, koska kaikki näyttää samalta. Vaikka runoilija Huu Thinhillä on erittäin hyvä repliikki: ”Merellä on saaria, meri välttää toistamasta itseään”, jopa saarten kanssa meri ja saaret ovat kaikki samanlaisia. Ne toistavat itseään silti. Niin vaikeaa se on. Käytimme aikamme ja kysyin häneltä hänen miniromaanistaan ”Uponnut saari”, kirjasta, joka teki ainutlaatuisen ennätyksen. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2000, ja se on nyt tasan 26 vuotta vanha, ja vuoteen 2025 mennessä sitä on painettu uudelleen jo yli 50 kertaa.
Tran Dang Khoa ja muistoja merestä ja saarista. Kuva: Tung Dinh.
Tran Dang Khoa sanoi, että vaikka sitä kutsutaan romaaniksi, se on itse asiassa tositarina, jota hän ei keksinyt tai sepittänyt. Tarina sijoittuu veden alle jääneelle saarelle. Todellisuudessa se on Thuyen Chain saari, joka on tällä hetkellä vain vedenalainen koralliriutta ja on edelleen veden alla noin kolme metriä merenpinnan alapuolella. Sotilaat pystyttivät telttoja merelle vartioimaan sitä. Mutta hän ei kirjoittanut vain veden alla olevasta saaresta; hän kirjoitti myös veden päällä olevista saarista. Veden alla olevalla saarella olleet sotilaat kutsuivat sitä Truong San pääkaupungiksi. Truong San pääkaupunki on hyvin pieni saari. Se on niin pieni, että ihmisten on vaikea kuvitella sitä. Niin pieni, että runoilija huudahti myöhemmin: "Saari on niin pieni, että voit lukea sen loppuun yhdellä lauseella." Tran Dang Khoa vieraili saarella, joka oli niin pieni, että hän luki sen loppuun ennen kuin hän ehti edes "sanoa sanaakaan". Se oli vain pieni, suolainen hiekkasärkkä, riisinkuivausalustan kokoinen, juuri sopivasti tilaa väliaikaisen teltan pystyttämiseen.
Tran Dang Khoa kertoi: "Myös laivaston komentaja, kenraali Giap Van Cuong, kävi täällä ja vietti yön tällä saarella meripartioinnin aikana. 'Onko täällä rankkaa, kaverit?' komentaja kysyi nuorelta sotilaalta, jolla oli kirkkaanpunaiset hiukset kuin keitetyillä katkaravuilla, ruskettunut iho ja vankka ruumiinrakenne kuin tulessa karkaistu rautapölkky. Nuori sotilas nauroi: 'Raportoin teille, herra, kaikki on hyvin!'"
"Kaikki on täällä niukkaa", komentaja sanoi surullisesti. "Mutta mitä ikinä eniten tarvitsette, mikä on kiireellisintä, kertokaa minulle suoraan. Komento tekee kaikkensa auttaakseen teitä."
"Joten, isä, anna minun kertoa sinulle totuus!" "Kyllä, minun on kerrottava totuus!" komentaja hymyili. "Varmasti en ole tarpeeksi vanha uhmatakseni myrskyjä ja tullakseni tänne teidän kanssanne, vain kuunnellakseni valheitanne? Mutta ette voi arvostella minua romantiikasta... Senkin lurjus! Olen vielä romanttisempi kuin te!"
Nuori sotilas katsoi komentajan valkoisia hiuksia ja hymyili viattomasti: "No niin, ehdotan teille tätä, isä! Kun seuraavan kerran tulette saarelle, olkaa hyvä ja tuokaa meille muutama tyttö mukananne..." Nuori sotilas hämmentyi yhtäkkiä komentajan hämmästyneestä katseesta. "Mutta pyysin teitä ensin, joten teidän on annettava minulle anteeksi ettekä arvosteltava minua romantiikastani! Haluatko kuulla laulua? Haluatko nähdä kulttuuriryhmän, eikö niin? Ei, ei!" sotilas änkytti. "En uskaltaisi pyytää mitään ylenpalttista! Kulttuuriryhmä tuntuu liian kaukaa haetulta! Haluan vain, että tuotte muutaman tytön auttamaan askareissa! Heidän ei tarvitse laulaa, kokata tai tehdä mitään muutakaan. Me hoidamme kaiken. Pyydämme vain, että he pukeutuvat valkoisiin puuvillapaitoihin ja mustiin silkkihousuihin ja kävelevät ympäri saarta, jotta voimme ihailla heitä ja 'korjata' näköämme. Koska, kuten näette, silmämme ovat jo kuluneet!" Komentaja nauroi sydämellisesti. Nuori sotilas nauroi myös. Trần Đăng Khoa ei ollut koskaan ennen kuullut näin outoa keskustelua.
Myöhemmin, aivan kuten nuori sotilas oli toivonut, tytöt tulivat käymään saarella yksi toisensa jälkeen. Eivät huoltomiehet, vaan kauniit, hyvin hoidetut naisviihdyttäjät. Jokainen heistä näytti ihanalta, tuoksuvalta ja säihkyvältä kuin merenneito. He lauloivat, tanssivat ja ompelivat sotilaille. Monet sotilaat, jopa upouusissa vaatteissaan, repäisivät salaa vaatteet ja pyysivät tyttöjä korjaamaan ne. Siitä lähtien joka kerta, kun komentaja vieraili saarella, sotilaille tarjottiin runsaita pidoja.
Mutta se on tarina myöhemmin. Sinä iltapäivänä, kuten hän kerran uskoutui yksityisesti Tran Dang Khoalle, hän sanoi olevansa syvästi huolissaan siitä, että hänen oli tehtävä vaikein asia elämässään kenraalina: katkaistava sotilaiden lomat. Silloin jotkut sotilaat pysyivät saarella neljä vuotta, jopa lähes kymmenen vuotta kerrallaan, toisin kuin myöhemmin, jolloin sotilaat pysyivät saarella vain kaksi vuotta, ja saarelta puuttui kaikki. Komentaja sanoi: "En halua kiusata teitä. Mutta tämä on kotimaamme, lihaamme ja vertamme. Mitä arvoa näillä kourallisilla hiekkaa on? Mutta me emme suojele vain näitä kourallisia hiekkaa ja muutamaa karua kiveä, me suojelemme merta. Saaren menettäminen tarkoittaa meren menettämistä, ja meri ympäröi meitä pohjoisesta etelään. Kaikki vihollisemme tulevat mereltä. Ranskalaiset tunkeutuivat maahan satamien kautta, amerikkalaiset myös tulivat satamien kautta. Olemme lähellä vuoria ja jokia, mutta O Ma Nhi -hyökkääjät tunkeutuivat maahan myös Bach Dangin estuaarin kautta. Joten meidän on suojeltava saaria ja merta. Olipa se kuinka vaikeaa tahansa, meidän on suojeltava niitä. Vaikka kuolisimmekin, meidän on suojeltava niitä."
Mitä tulee lomaanne, se ei meitä haittaisi lainkaan. Mutta komentokeskus on liian köyhä. Koko maa on myös köyhä. Yhden teistä lähettäminen lomalle maksaa komentokeskukselle 20 tonnia polttoainetta koko laivan matkaa varten edestakaisin. Ja se polttoaine on ostettava ulkomailta, ja se on erittäin kallista.
Istuessaan komentajan vieressä paahtavan kuumalla hiekalla, vaikka aurinko oli jo kauan sitten laskenut, nuori Nghe Anin sotilas piti komentajaa todella läheisenä toverinaan. Hän pudisti komentajan polvea: "Isä, mitä mieltä olet kuningaskunnastamme?" Komentajan katse pyyhkäisi tyhjän hiekkakaistaleen yli ja sitten tuulessa lepattavaan väliaikaiseen telttaan kuin kesyttämätön hevonen, joka nousi pystyyn ikään kuin haluten irtautua rautaketjuistaan ja laukkaa pois villin tuulen mukana. Kaunista, järjestelmällistä. Todellista sotilaskuria.
”Jo pelkkä pitäminen kiinni tässä on erittäin hyvästä”, komentajan ääni muuttui yhtäkkiä melankoliseksi. ”Tietenkin se on kovaa työtä! Olette kaikki kärsineet niin paljon! Tiedän! Mutta valitettavasti tämä on kotimaamme, esi-isiemme maa, joten vaikka se olisi vain kiviä, pikkukiviä, tuulta ja hiekkaa, meidän on suojeltava sitä, antamatta periksi tuumaakaan, päästämättä irti millimetriäkään, vaikka se merkitsisi henkemme ja veremme uhraamista...”
"Kyllä, ymmärrän! Ymmärrän, isä!" Komentaja halasi Nghe Anista kotoisin olevan nuoren sotilaan auringon paahtamia, tuulen polttamia hartioita. Hänen silmänsä täyttyivät yhtäkkiä kyynelistä. Nuori sotilas puristi myös tiukasti komentajan karheaa, kovettunutta kättä: "Älä huoli, isä! Olemme tottuneet olemaan täällä! Kestämme kaikki vaikeudet! Yksikään vihollinen ei voi varastaa saartamme. Voit olla huoletta! Mutta se on totta, isä. Se on hyvin vaikeaa ja vaivalloista. Joskus, kun olen liian väsynyt, ajattelen jopa, että ehkä meidän pitäisi vain piilottaa saari nyt!"
Komentaja yllättyi: "Piilotatko saarta? Mitä outoa sinä oikein höpiset? Miten piilotat sen?" Nuori sotilas vastasi iloisesti: "Anna minun lainata lapiotasi nyt, isä." Ja seuraavana aamuna, kun komentaja palasi saarelle veneellä, hän löysi nuoren miehen ilman paitaa polskimasta komentajan lapiolla. Mutta sen sijaan, että hän olisi kauhonut hiekkaa ja heittänyt sitä mereen, hän käytti lapion vartta kaivaakseen varovasti esiin korallikiviä, jotka olivat uponneet useita metrejä veden alle, kantoi ne sitten vaivalloisesti ylös ja kasasi ne saaren pohjalle estääkseen hiekan lentämistä pois. "Mitä te teette? Piilotatko saarta?" komentaja kysyi. "Herra, minä laajennan... aluetta!" sotilas nauroi, hänen kasvonsa kimaltelivat vedestä. "Itse asiassa minä vain 'lasken ankkurin', jotta maa ei ajautuisi pois!"
Runoilija Tran Dang Khoa keskustelee Maatalous- ja ympäristölehden kanssa. Kuva: Tung Dinh.
2.
Tämänaamun teekutsuilla Vietnamin kirjailijayhdistyksessä paikalla oli minun ja Tran Dang Khoan lisäksi myös kirjallisuusystävä ja entisen runouden ihmelapsen läheinen ystävä herra Nguyen Chu Nhac. Herra Nhacin mukaan Tran Dang Khoan merestä ja saarista kertovat kirjoitukset ovat erityistapaus nykyvietnamilaisessa kirjallisuudessa.
Nguyễn Chu Nhacin mielestä Tran Dang Khoan suurin etu on siinä, että runoilija ei kirjoita pelkästään mielikuvituksesta tai empatiasta käsin, vaan myös Truong Sassa useita kertoja maan yhdistymisen jälkeisinä vuosina vierailleen merivoimien sotilaan syvällisistä tosielämän kokemuksista.
Nguyễn Chu Nhacin mielestä Tran Dang Khoa on yksi merkittävimmistä nykykirjailijoista meren äärelle kirjoittamisessa, niin runoudessa kuin proosassakin.
Hänen kirjoituksillaan on harvinaista autenttisuutta, sillä jokaisen sanan takana on vuosien varrella kertynyt elämänkokemus meren, saarten ja sotilaiden kanssa. Tämä antaa hänen teoksilleen painoarvon, jonka avulla lukijat voivat tuntea elämän hengenvedon näissä ankarissa, tuulisissa paikoissa.
Erityisesti Nguyen Chu Nhac ylisti teosta "Uponnut saari". Hänen mukaansa kirja sisältää lyhyestä pituudestaan huolimatta hämmästyttävän paljon kielellistä ja älyllistä voimaa. Tran Dang Khoan luontainen runollisuus tekee merimaiseman, tunteiden ja ihmisten kuvauksista erittäin koskettavia ja mielikuvituksellisia. Tämä kriitikko kuvitteli "Uponneen saaren" moninäytöksiseksi draamaksi, jossa jokainen luku on esitys, jossa on erilliset hahmot ja tilanteet, mutta jotka ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Yksi häneen vaikuttavista asioista oli se, miten Tran Dang Khoa käytti huumoria todellisuuden heijastamiseen. Syrjäisen saaren vaikeuksien, pulan ja vaarojen keskellä kirjoittaja ei sortunut melodraamaan, vaan valitsi nokkelan, toisinaan leikkisän sävyn.
Tran Dang Khoa on merkittävä meri- ja saarikirjoittaja. Kuva: Tung Dinh.
Nguyen Chu Nhac mainitsee erityisesti kuvan "siasta", joka on itse asiassa koira, pellehahmona kansanperinteen Cheo-teatterissa, mikä osaltaan lisää teoksen juonen eloisuutta ja yhteyttä. Nguyen Chu Nhacin mukaan *Uponneen saaren* pysyvä arvo ei kuitenkaan ole pelkästään sen tarinankerrontataiteessa. Hän väittää, että vaikka Tran Dang Khoan merestä kertova runous on tehnyt laajan vaikutuksen yleisöön, hänen proosansa *Uponneessa saaressa* on erityisen intellektuaalinen painoarvo. Kirjailija ei pelkästään ylistä sotilaita tai meren ja saarten kauneutta, vaan myös syventyy ihmisenä olemiseen liittyviin kysymyksiin.
Nguyễn Chu Nhacia liikuttivat erityisesti merivoimien sotilaiden uhrauksia kuvaavat kohdat. Näitä kuolemia ei kuvattu tavanomaisella traagisella tavalla, vaan pikemminkin kaikella tuskalla, surulla ja kummittelevalla intensiteetillä. Nämä yksityiskohdat luovat viipyilevän emotionaalisen vaikutuksen pitkään kirjan sulkemisen jälkeen. Hänen mukaansa tämä on merkki teoksesta, jolla on syvää humanistista syvyyttä ja kestävää elinvoimaa.
Nguyễn Chu Nhacin silmissä Tran Dang Khoa vaikuttaa paitsi tunnetulta runoilijalta myös johtavalta proosakirjailijalta, jonka teemana on meri ja saaret. Merivoimien sotilaan kokemuksista runoilijan kielelliseen lahjakkuuteen hän muutti Vietnamin meren ja saarten koettelemukset, menetykset ja kauneuden rikkaaksi, taiteelliseksi ja humanistisella hengelliseksi proosaksi jättäen syvän jäljen lukijoihin.
Kirjailija Nguyen Chu Nhac. Valokuva: Tung Dinh.
3.
Palattuaan meren ja saarten aiheeseen Tran Dang Khoa pohti: Meri on myrskyisä, mutta aina raikas ja sisältää monia mysteerejä odottamassa löytäjäänsä ja tutkivaansa. Meri on loputon aihe kirjallisuudelle ja taiteelle, mutta todellisuudessa vietnamilainen kirjallisuus ja taide eivät ole vielä tuottaneet monia teoksia, jotka olisivat meren ja saarten teeman arvoisia. Yksinkertaisesti sanottuna tämä aihe on ehtymätön aarre, mutta emme ole vielä hyödyntäneet sen arvokkaimpia puolia. Ehkä Maatalous ja ympäristö -lehden pitäisi järjestää kansallinen kirjoituskilpailu meren ja saarten teemasta?
Sitten hän selitti, että meren arvo on ennen kaikkea sen ikivanha elinkeino kansakunnalle, jolla on "kolme vuorta ja neljä merta". Meri tarjoaa meille kaiken katkaravuista ja kalasta jokaiseen suolanjyvään kotimme jokaisessa nurkassa. Elinkeinonsa lisäksi meri ja saaret ovat myös olennainen osa maata, muodostaen merirajat ja erottamattoman kansallisen itsemääräämisoikeuden.
Tran Dang Khoa on kuuluisa merta ja saaria käsittelevistä teoksistaan, kuten romaanista *Uponnut saari* ja runosta *Merimiehen rakkausruno*. Kuva: Tung Dinh.
Ja romanttinen. Tuo meren romanttinen ominaisuus on pysynyt ikuisesti läsnä tänäkin päivänä. Siellä kaukana merellä saarisotilaat vartioivat yhä merta ja taivasta laajojen aaltojen keskellä, ja maanmiehemme käyvät siellä edelleen päivittäin ansaitsemassa elantonsa ja edistämässä kansakuntamme aluevesien säilyttämistä.
Taivas yllä ei ehkä enää pidättele sinua/Ei enää pidättele merta. Vain minä ja ruoho/Silti muistan silti/Meri toisella puolella ja sinä toisella...
Tran Dang Khoa lausui innokkaasti muutaman rivin runosta "Merimiehen rakkausruno", jonka hän itse sävelsi vuonna 1981.
Lähde: https://nongnghiepmoitruong.vn/bien-dao-voi-tran-dang-khoa-d815273.html
![[Kuva] Luonteen ja asiantuntemuksen vahvistaminen: Intensiivistä koulutusta tykistön sotilaille.](https://vphoto.vietnam.vn/thumb/1200x675/vietnam/resource/IMAGE/2026/06/30/1782815602541_lu-368-1875-4571-jpg.webp)
