
Myönteiset merkit monissa kriisipesäkkeissä avaavat uusia mahdollisuuksia rauhan saavuttamiseksi Lähi-idässä. (Havainnollistava kuva.)
Israelin ja Libanonin välinen jatkuva tulitauko, Yhdysvaltojen ja Iranin välisten neuvottelujen edistyminen sekä Hormuzinsalmen avaamisen mahdollisuus luovat suotuisamman ympäristön diplomaattisille toimille ja alueelliselle vakaudelle. Yhdessä maailman monimutkaisimmista kriisialueista tilaisuus ei kuitenkaan välttämättä tarkoita rauhaa. Vastaamattomaksi kysymykseksi jää, tasoittavatko nämä nykyiset myönteiset kehityskulut tietä kestävälle vakaalle järjestykselle vai ovatko ne vain tilapäinen tauko ennen uusia mullistuksia.
Israelin ja Libanonin välinen tulitauko: hauras mutta arvokas perusta.
Israelin ja Libanonin välinen raja on ollut vuosikymmenten ajan yksi Lähi-idän sitkeimmistä ja arvaamattomimmista kiistanaiheista. Siksi osapuolten välinen sopimus tulitauon ylläpitämisestä, vaikkakin monin ehdoin ja epävarmuustekijöin, on huomionarvoinen signaali, vaikkakaan ei vielä läpimurto.
Nykyinen tulitauko solmittiin valtavan paineen alla molemmilta puolilta. Israelilla on edessään kaksinkertainen taakka: sen on ylläpidettävä useita rintamia samanaikaisesti, kun sen kotimainen talous ja yhteiskunta ovat pitkittyneen paineen alla. Libanon, joka on jo pitkään ollut uupunut pitkittyneen taloudellisen ja poliittisen kriisin vuoksi, ei voi varaa aseellisen konfliktin kärjistymisen aiheuttamaan lisätaakkaan.
Keskeinen ero tällä kertaa aiempiin tulitaukoihin verrattuna on kansainvälisen valvontamekanismin ja Yhdysvaltojen välityksellä ylläpidetyn suoran viestintäkanavan olemassaolo. Vaikka tämä ei takaa kestävyyttä, se luo ratkaisevan puskurin estääkseen pienten välikohtausten kärjistymisen täysimittaiseksi konfliktiksi.

Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvajoukot partioivat Israelin ja Libanonin rajalla, jossa pidetään yllä tulitaukoa kuukausia kestäneen jännittyneen tilanteen jälkeen. Kuva: The Times of Israel.
Washingtonissa sijaitsevan Lähi-idän instituutin (MEI) sovinto- ja vuoropuheluohjelman johtaja, tohtori Randa Slim, kommentoi: "Tässä Israelin ja Libanonin välisessä tulitauossa on huomattava ero: nykytilanteessa molemmilla osapuolilla on selkeä intressi ylläpitää tilanteen lieventämistä ainakin lyhyellä aikavälillä. Poliittiset laskelmat voivat kuitenkin muuttua hyvin nopeasti Lähi-idässä. On tärkeää paitsi ylläpitää tulitaukoa, myös käyttää tämä aika sitovamman ja kestävämmän kehyksen rakentamiseen vähitellen vakaudelle."
Yhdysvaltojen ja Iranin neuvottelut: Suurimman esteen poistaminen.
Jos Israelin ja Libanonin rajalta tulleet signaalit olivat lähtökohta, niin Yhdysvaltojen ja Iranin välisten neuvottelujen edistyminen on tekijä, joka voi muuttaa koko alueen. Se, että molemmat osapuolet ovat poistaneet neuvottelujen suurimman esteen, vaikka tarkempia yksityiskohtia ei olekaan täysin paljastettu, heijastaa merkittävää muutosta sekä Washingtonin että Teheranin strategisissa laskelmissa.
Yhdysvalloille nousevien energian hintojen aiheuttama taloudellinen paine ja pitkittyneen konfliktin vaikutus maailmantalouteen luovat todellisen sysäyksen diplomaattiselle ratkaisulle. Trumpin hallinto, vaikka se noudattaakin tiukkaa lähestymistapaa, ei ole immuuni taloudellisille näkökohdille, ja historia osoittaa, että Yhdysvaltain hallinnot ovat usein joustavampia taktiikoissaan, kun taloudelliset hyödyt ovat riittävän merkittäviä.

Yhdysvaltojen ja Iranin välisiä yhteydenpitoja pidetään avainasemassa Lähi-idän jännitteiden lieventämisessä. Kuva: Kurdistan24.
Iranin puolella kansainvälisten pakotteiden taakka ja konfliktin kustannukset luovat Teheranin hallitukselle sisäistä painetta etsiä diplomaattista ratkaisua, vaikka se ei tätä avoimesti myönnäkään. Öljytulojen saatavuus pakotteiden lieventymisen jälkeen on konkreettinen ja riittävän merkittävä kannustin rohkaistakseen Teherania istumaan neuvottelupöytään vakavammin.
Johns Hopkinsin yliopiston School of Advanced International Studiesin (SAIS) professori Vali Nasr analysoi: "Tämä on ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun sekä Yhdysvalloilla että Iranilla on ollut aitoja syitä, ei vain diplomaattisia signaaleja, päästä sopimukseen. Ydinasekysymys on edelleen este, mutta suurimman esteen poistaminen osoittaa, että osapuolet ovat löytäneet ainakin minimaalisen yhteisen sävelen. Se on välttämätön, mutta ei riittävä, edellytys kattavalle sopimukselle."
Hormuzinsalmi: Koko alueen taloudellinen avain.
Kaikista Lähi-idässä ilmaantuvista myönteisistä signaaleista Hormuzinsalmen avaaminen on kenties suorin ja globaalisti vaikuttavin mahdollisuus. Noin 20 % maailmanlaajuisesta öljykaupasta kulkee tämän strategisen vesiväylän kautta, mikä riittää selittämään, miksi Hormuzinsalmen aseman muutos vaikuttaisi välittömästi energiamarkkinoihin ja tärkeimpiin kuluttajatalouksiin maailmanlaajuisesti.
Jännitteiden kiristyessä Hormuzin kautta kulkeviin öljytankkereihin kohdistui merkittäviä turvallisuusriskejä, jotka nostivat vakuutus- ja toimituskustannuksia ja siten epäsuorasti nostivat maailmanlaajuisia energian hintoja. Tämän reitin avaaminen uudelleen, jos se turvataan luotettavilla turvamekanismeilla, vaikuttaisi välittömästi öljyn hintaan ja vähentäisi inflaatiopaineita monissa kehitysmaissa.

Öljytankkerit kulkevat Hormuzinsalmen läpi, joka on strategisesti tärkeä laivaväylä maailmanlaajuisille energiamarkkinoille. Kuva: Reuters.
On kuitenkin tärkeää olla realistinen: Hormuz ei ole pelkästään tekninen tai logistinen kysymys. Se on geopoliittinen kortti, jota Iran pitää hallussaan eikä aio luovuttaa, ellei se saa konkreettisia takeita missään kokonaisvaltaisessa sopimuksessa. Hormuzin avaamisen mahdollisuus riippuu siis suoraan Yhdysvaltojen ja Iranin välisten neuvottelujen etenemisestä; nämä kaksi asiaa ovat erottamattomia.
American Enterprise Instituten (AEI) vanhempi tutkija ja Persianlahden poliittisen taloustieteen asiantuntija, tohtori Karen Young, kommentoi: "Hormuz on paikka, jossa kaikki haluavat avautua, mutta kukaan ei halua maksaa siitä ensimmäistä hintaa. Tämä on klassinen geopoliittinen dilemma: avautumisen kokonaishyödyt ovat selvät ja paljon suuremmat kuin sulkemisen hyödyt, mutta mekanismi hyötyjen ja riskien jakamiseksi osapuolten kesken on edelleen ratkaisematta. Niin kauan kuin tähän kysymykseen ei saada vastausta, Hormuz pysyy poliittisten neuvottelujen panttivankina."
Yhdysvallat ja sen rooli välittäjänä: mahdollisuudet ja rajoitukset.
Lähi-idän rauhannäkymien analysointi on mahdotonta ottamatta huomioon Washingtonin roolia, jolla on suurin vaikutus kaikkiin keskustelun alla oleviin kehityskulkuihin. Yhdysvallat on sekä välittäjä Israelin ja Libanonin välisissä neuvotteluissa että suora neuvottelija Iranin kanssa, ja se on Persianlahden alueen hallitseva sotilaallinen voima.
Trumpin hallinto navigoi monimutkaisessa yhtälössä: se pitää yllä painetta Iraniin ja pyrkii samalla sopimukseen, tukee Israelia ja pyrkii samalla tulitaukoon Libanonin kanssa sekä hallitsee Persianlahden liittolaisten odotuksia, joiden edut eivät täysin vastaa Washingtonin etuja. Tämä ei ole helppo diplomaattinen haaste edes kokeneimmille Yhdysvaltain hallinnoille.

Yhdysvalloilla on edelleen keskeinen rooli diplomaattisissa ponnisteluissa Israelin, Libanonin ja Iranin kanssa. Kuva: The Jerusalem Post.
Trumpin hallinto osoitti ensimmäisellä kaudellaan epätavanomaisesta diplomaattisesta tyylistään huolimatta kykynsä saada aikaan yllätyssopimuksia Lähi-idässä, joista merkittävimpänä esimerkkinä on Abrahamin sopimukset. Kysymys kuuluu, voiko samanlainen lähestymistapa olla tehokas nykypäivän paljon monimutkaisemmassa kontekstissa, jossa konflikti on jo johtanut todellisiin uhreihin ja poliittiset haavat ovat tuoreita.
Professori Daniel Byman, turvallisuustutkimuksen professori Georgetownin yliopiston SAIS:ssä ja vanhempi tutkija Center for Strategic and International Studiesissa (CSIS), totesi: "Washingtonilla on enemmän vaikutusvaltaa Lähi-idässä kuin koskaan ennen, mutta vaikutusvallasta on hyötyä vain, jos sitä käytetään johdonmukaisesti ja kärsivällisesti. Suurin riski yhdysvaltalaiselle sovittelijalle ei ole vallan puute, vaan strategisen johdonmukaisuuden puute. Jos Washington lähettää ristiriitaisia signaaleja eri osapuolille, luottamus, alueellisen diplomatian kallein voimavara, murenee hyvin nopeasti."
Todellinen tilaisuus vai hetkellinen tauko?
Kokonaiskuvaa tarkasteltaessa samanaikainen myönteisten signaalien ilmaantuminen useissa Lähi-idän kriisipesäkkeissä luo harvinaisen tilaisuuden pyrkiä lieventämään jännitteitä ja edistämään vuoropuhelua alueella. Monet tarkkailijat uskovat, että viimeksi Lähi-idässä nähtiin näin monta myönteistä signaalia samanaikaisesti 1990-luvun alussa, Oslon sopimusten ja Jordanian ja Israelin välisen rauhansopimuksen aikaan.
Varovaisuus on kuitenkin optimismia sopivampi asenne. Lähi-idässä on pitkä historia menetettyistä tilaisuuksista, allekirjoitetuista, mutta täytäntöönpanoa vailla olevista sopimuksista ja näennäisen vakaan kauden jälkeen puhjenneista väkivalta-aalloista.

Alueelliset johtajat osallistuvat Lähi-idän huippukokoukseen, jossa alueellisen turvallisuuden ja vakauden kysymykset ovat edelleen keskeisellä sijalla asialistalla. Kuva: Anadolu Ajansı.
Kolme tekijää ratkaisee, voiko nykyinen myönteinen kehitys saada aikaan merkittävää muutosta. Ensimmäinen on nopeus. Lähi-idässä tilanne kentällä etenee usein nopeammin kuin neuvotteluprosessi, mikä tarkoittaa, että diplomaattisille toimille ei aina jää riittävästi tilaa.
Toinen tekijä on kyky yhdistää asiaankuuluvat kysymykset. Libanonin, Hormuzinsalmen ja Iranin ydinohjelman ongelmat eivät ole erillisiä, vaan ne ovat yhteydessä toisiinsa. Siksi ratkaisu, joka käsittelee vain kutakin kysymystä erikseen, ei todennäköisesti tuota kestäviä tuloksia koko alueelle.
Lopuksi on vielä sitoumusten vakuutusten taso. Kokemukset monista aiemmista rauhanprosesseista osoittavat, että sopimuksilla on arvoa vain, jos niihin liittyy riittävän tehokkaita valvontamekanismeja sen varmistamiseksi, että osapuolet todella täyttävät sitoumuksensa.
Lontoon Chatham Housen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tutkimusten johtaja, tohtori Lina Khatib, totesi lopuksi: "Positiivista kehitystä on havaittavissa, mutta se ei riitä vahvistamaan, että Lähi-itä on selvinnyt pitkittyneestä epävakauden kierteestään. Vuoropuhelun mahdollisuudet laajenevat, mutta tekijöitä, jotka voisivat suistaa nykyiset vuoropuhelupyrkimykset raiteiltaan, on edelleen. Tällä kertaa ero on siinä, että taloudelliset ja geopoliittiset paineet pakottavat samanaikaisesti kaikki osapuolet mukauttamaan strategisia laskelmiaan. Konfrontaation kustannusten kasvaessa myös kompromissien mahdollisuus kasvaa. Yhteiset edut voidaan kuitenkin saavuttaa vain, jos kaikki osapuolet ovat valmiita muuttamaan strategiset laskelmat konkreettisiksi toimiksi."
Samanaikaiset merkit tilanteen lievenemisestä useissa kriisipesäkkeissä viittaavat siihen, että Lähi-idällä on edessään harvinainen tilaisuus irtautua vuosia kestäneestä jännitteestä. Alueellinen historia kuitenkin osoittaa, että tie vuoropuhelusta sopimukseen ja sopimuksesta rauhaan ei ole koskaan tasainen. Ratkaisevaa eivät ole myönteiset signaalit tai kirjalliset sitoumukset, vaan osapuolten kyky muuttaa nykyiset odotukset konkreettisiksi toimiksi, jotka kykenevät kaventamaan erimielisyyksiä ja rakentamaan vähitellen luottamusta.
Thanh Giang
Lähde: https://baothanhhoa.vn/co-hoi-moi-cho-hoa-binh-trung-dong-290075.htm










