Hanoin vanhemmat ottavat valokuvia kannustaakseen lapsiaan ennen koetta (Kuva: Dinh Huy)
Kun tämän vuoden alkukuukausina sain Truong San työsuunnitelman, suurin huolenaiheeni oli paitsi tehtävän suorittaminen onnistuneesti, myös tyttäreni pääsykokeen ajoitus 10. luokalle.
Vanhin lapseni on tänä vuonna 9. luokalla. Ensimmäistä kertaa elämässään he osallistuvat kokeeseen, jota pidetään merkittävänä virstanpylväänä heidän kouluelämässään. Ja minulle se on myös ensimmäinen kerta, kun olen kokenut äidin ahdistusta ja hermostuneisuutta, kun hänen lapsensa osallistuu lukion pääsykokeeseen. Siksi ilmoittauduin Truong Saan (Spratlysaarille) aiemmin, jotta voin olla kotona tukemassa häntä, kun lapseni astuu tähän stressaavimpaan aikaan…
Kun palasin Truong Sasta, tyttäreni työpöytä oli yhä täynnä arvostelukirjoja. Monina iltoina pieni huone oli valaistu myöhään asti. Välillä hän oli väsynyt, välillä stressaantunut, mutta hän istahti hiljaa pöytänsä ääreen opiskelemaan. Katsellessani häntä tajusin yhtäkkiä, kuinka nopeasti aika rientää. Tuntuu kuin vasta eilen hän olisi ollut ujo pikkutyttö ensimmäisenä koulupäivänään, ja nyt hän on saavuttamassa uuden virstanpylvään kouluelämässään.
Koepäivän lähestyessä perheen päivärutiini tuntui pyörivän lapsen opiskelun ympärillä. Paineen tai arvosanojen vaatimusten sijaan kuului yksinkertaisia rohkaisun sanoja: "Olitko väsynyt opiskelusta tänään? Älä huoli liikaa, me uskomme sinuun! Oletko jo syönyt illallista? Lepää tänä iltana pysyäksesi terveenä..."
Vanhemmat odottavat lapsiaan koepaikalla Ngo Quyenin lukiolla Hai Phongin kaupungissa (Kuva: Mai Dung)
Tenttipäivän ensimmäisenä aamuna veimme lapsemme tenttipaikalle. Väkijoukko koulun portin ulkopuolella oli tiheää, ja monien vanhempien kasvoilla näkyi ahdistuksen merkkejä. Katsellessani lastani kouluun saapuvien oppilaiden virrassa tajusin yhtäkkiä, että on olemassa polkuja, joita vanhemmat eivät voi kulkea lastensa puolesta, haasteita, jotka heidän on voitettava itse. Voimme rohkaista, jakaa ja valmistaa lapsiamme parhaalla mahdollisella asenteella, mutta lopulta he itse astuvat tenttitilaan. Käy ilmi, että kasvaminen ei ole vain matka lapsille. Se on myös aikaa, jolloin vanhemmat oppivat ottamaan etäisyyttä ja luottamaan lapsiinsa enemmän.
Koepäivät menivät nopeammin kuin odotin. Jokaisen kokeen jälkeen lapseni kertoi minulle kysymyksistä, niistä, joihin hän oli vastannut oikein, ja niistä osista, joista hän oli vielä epävarma. Minua ei ilahduttanut heidän arvionsa pistemäärästään, vaan se, miten he rauhallisesti arvioivat, mitä he olivat tehneet hyvin ja mitä he eivät.
Tajusin, ettei tyttäreni ole enää se pieni tyttö, joka aina tarvitsi muistutuksia aikuisilta. Hän on oppinut organisoimaan opintonsa, ottamaan vastuun tuloksistaan ja pyrkimään tavoitteisiinsa. Ehkä se on arvokkain asia, mitä tämä koekausi on tuonut tullessaan.
Loistavien puiden kausi - tenttikausi (Kuva: Internet)
Pääsykokeen tulokset julkistetaan muutaman päivän kuluttua. Ehkä lapseni pääsee unelmakouluunsa, tai ehkä hän joutuu silti katumaan. Olipa lopputulos mikä tahansa, uskon, että lapseni on saavuttanut jotain tärkeämpää kuin itse pisteet: kuukausien kovan työn tuoman itseluottamuksen, kyvyn pysyä rauhallisena paineen alla ja itseluottamuksen. Minulle tämän vuoden koekausi on ikimuistoinen virstanpylväs lapseni matkalla aikuisuuteen ja mahdollisuus vanhemmille oppia luottamaan enemmän lastensa tulevaisuudessa itse valitsemiin polkuihin.
Thuy Lien
Lähde: https://baohaiquanvietnam.vn/tin-uc/cung-con-di-qua-mot-mua-thi
