Sotilasmarssin seuraaminen kameran kanssa.

Saatuaani tilaisuuden seurata sotatoimia sekä kotimaassa että kansainvälisesti vuoden ajan, seisoin historian virrassa, koin kansallista ylpeyttä ja sain syvemmän ymmärryksen omasta matkastani valokuvaajana.

Kuva Vietnamin kansanarmeijan osastosta suuren isänmaallisen sodan (9. toukokuuta 1945 - 9. toukokuuta 2025) voitonpäivän 80-vuotisjuhlissa Punaisella torilla, Venäjän federaatiossa, toukokuussa 2025. (Kuva: Nguyen Hong)

Toimittajille, erityisesti kuvajournalisteille, sotilasparaatit ja -marssit eivät ole vain merkittäviä tapahtumia, vaan myös ammatillisen rehellisyyden ja henkilökohtaisen kurin kokeita.

Maanalainen kilpailu

Sotilasparaateista ja -marsseista otetuista valokuvista ilmestyy lehdistössä usein juhlallisuutta, pikkutarkkaa huolellisuutta ja voimakasta tunnelmaa. Tällaisten kuvien ottamiseksi kuvajournalistien on käytävä läpi hiljainen "kilpajuoksu" varmistaakseen itselleen sopivan työpaikan.

Vuonna 2025 minulla oli onni kuvata suuren isänmaallisen sodan voitonpäivän (9. toukokuuta 1945 - 9. toukokuuta 2025) 80-vuotisjuhlaa Punaisella torilla Venäjällä – kokemus, josta kuka tahansa valokuvajournalisti unelmoisi.

Kello 5.30 aamulla, ennen kuin lehdistökeskuksen ovet edes avautuivat, sadat kansainväliset toimittajat olivat jo paikalla turvatarkastuksen läpi. Kukaan ei sanonut sitä ääneen, mutta kaikki ymmärsivät, että hieman aikaisemmin saapuminen tarkoitti parempia mahdollisuuksia saada hyvä työpaikka. "Taistelu paikoista" alkoi sillä hetkellä.

Saatuamme kulkuluvat nousimme Punaiselle torille suuntaaviin ajoneuvoihin, jotka kuljettivat toimittajia. Saattue liikkui pitkässä jonossa, ja jokaisessa raportointipaikassa toimittajia ohjattiin eri polkuja pitkin, jatkaen hiljaista kilpajuoksuaan paikkansa varmistamiseksi.

Heti kokoontumispaikalle saapumisen jälkeen annettiin merkki liikkeellelähtöön. Sanomatta sanaakaan kaikki nappasivat kameransa, videonauhurinsa, jalustansa jne. ja ryntäsivät pois. Punaiselle torille johtavasta rinteestä tuli sitten kilparata täydellistä hetkeä etsiville.

Ulkolämpötila oli noin kahdeksan celsiusastetta. Kannoin kahta kamerarunkoa, kolmea objektiivia ja raskasta läppärireppua. Juoksin toimittajien virran rinnalla epävarmana siitä, olinko menossa oikeaan suuntaan. Kylmä tuuli ja jyrkkä maasto kuluttivat nopeasti kestävyyteni. Nenäni oli kuiva ja kipeä, jalkojani alkoi särkeä, mutta pelko siitä, etten löytäisi paikkaa, jolle voisin seistä, esti minua hidastamasta vauhtia. Juoksin puristaen varusteitani tiukasti rintaani vasten peläten, että pienikin virhe maksaisi minulle mahdollisuuden työskennellä.

Laaja ja ruuhkainen Punainen tori avautui eteeni, enkä vieläkään keksinyt, missä seisoin. Vaikka tunsin itseni yhä hämmentyneeksi, lehdistökorttimme tarkastettiin ja siirryimme määrätylle alueelle. Silloin sain tietää, että toimittajat saivat seistä vain katsomon alapuolella olevalla reitillä, jonka edessä oli rivi pitkiä venäläisiä kunniavartijoita. Koska muita vaihtoehtoja ei ollut, tartuin tilaisuuteen ja pujahdin kapeaan tilaan kahden kansainvälisen toimittajan väliin ja kysyin, voisinko seistä heidän kanssaan. Onneksi he suostuivat!

Sijainti ei ollut ihanteellinen, näköala oli rajallinen, mutta se riitti silti vangitsemaan hetken, jolloin Vietnamin kansanarmeija marssi majesteettisesti Punaisen torin poikki. Sillä hetkellä kaikki väsymykseni tuntui katoavan.

Venäjällä ja Vietnamissakaan kilpailu mediahuomiosta ei ole koskaan laantunut.

Minulla oli aiemmin samanlainen kokemus Etelä-Vietnamin vapauttamisen ja maan yhdistymisen 50-vuotispäivän muistoparaatissa (tehtävä A50). Kenraaliharjoituksessa lähdin majoituksestani klo 2.30 aamuyöllä turvatarkastusten läpi ja "varmistaakseni" paikkani.

Saatat myös pitää tästä

Hanoin syysfestivaalin avajaiset 2025(CLO) Marraskuun 21. päivän iltana alkoivat Hanoin 3. syysfestivaalit teemalla "Hanoin syksy - muistojen syksy" Tran Nhan Tongin kävelykadulla ja Thong Nhat -puistossa.

Virallisena päivänä päätin tallentaa hetkiä paraatialueen ulkopuolella, jossa kansalaiset ja Vietnamin kansanarmeijan sotilaat pääsivät vuorovaikutukseen. Lähdin hotellista keskiyöllä; matkaa oli vain hieman yli 100 metriä, mutta minulla kesti yli tunnin suunnistaa tiheän väkijoukon läpi. Tuhannet ihmiset olivat virranneet kaduille hyvin aikaisin täyttäen kadut ja odottaen kärsivällisesti historiallista hetkeä.

Kirjoittaja raportoi A80-tapahtumasta.

Samoin Vietnamin kansallispäivän 80-vuotisjuhlavuoden paraatissa, alku- ja loppuharjoitusten aikana, minä ja monet kollegat aloitimme keskiyöllä sekä varmistaaksemme paikkamme että välttääksemme tukkeutuneita teitä. Viimeisen harjoituksen iltana meidän piti kiertää useita katuja päästäksemme Grand Theatren ympäristöön – paikkaan, jota pidetään ihanteellisena marssijoukkojen kauneimpien hetkien tallentamiseen.

Liikkuminen ei ollut helppoa edes lehdistökorttien kanssa. Monet tiet olivat täynnä ihmisiä, ja toiset olivat kokonaan suljettuja. Yli kolmen tunnin kamppailun jälkeen saavuimme vihdoin paikallemme kello 3 aamuyöllä ja odotimme kello 7 aamuun asti aloittaaksemme työmme.

Virallinen päivä ei ollut vielä koittanut, mutta Ba Dinh -aukiolla pelko "tilan loppumisesta" sai monet kuvajournalistit lukitsemaan tikkaansa salaa työtasolle harjoitusten ajaksi. Luulin, että paikan varaaminen edellisenä päivänä riittäisi, mutta saapuessani parhaat paikat olivat jo muiden kollegoiden hallussa. Vaikka olin lukinnut tikkaani, saavuin silti kello 2 yöllä, huolissani paikkani menettämisestä.

Verrattuna Venäjään ja Vietnamiin kilpailu paikoista Laosin kansallispäivän 50-vuotisjuhlassa oli vähemmän intensiivistä. Työskentelytila ​​oli tilava, joten jokainen sai ottaa kuvia omalla tavallaan.

Työpaikan varmistaminen, vaikkakin huomaamattomasti, on aina läsnä suurissa tapahtumissa. Valokuvajournalisteille jo pelkkä oikeassa paikassa oleminen oikeaan aikaan historiallisen hetken tallentamiseksi tekee kaikesta kovasta työstä vaivan arvoista.

Elä läpi noiden ihanien hetkien.

Seurattuani lukuisia paraateja ja marsseja Venäjällä, Vietnamissa ja Laosissa olen oppinut selvästi aistimaan aina läsnä olevan kansallisen ylpeyden, joka ilmaistaan ​​eri maissa eri tavoin, mutta on kaikki sankarillista ja syvällistä.

Venäjän historiallisessa ympäristössä, suuren isänmaallisen sodan voitonpäivän vietossa, tuo ylpeys syntyi kansakunnan valtavista uhrauksista. Punaisella torilla joukkojen luja ja rytmikäs marssi muistutti yli 24 miljoonasta kaatuneesta ihmisestä, heidän rohkeudestaan ​​ja rauhankaipuustaan ​​fasismin edessä. Vaikka ihmiset seurasivat pääasiassa televisiosta ja kadun suurilta näytöiltä, ​​juhlallinen tunnelma ja historian kunnioitus olivat selvästi havaittavissa.

Hetki, jolloin Vietnamin kansanarmeija ja kansainväliset sotilasjoukot osallistuivat paraatiin, liikutti minua syvästi. Punaisella torilla liehuva punainen lippu keltatähdellä oli paitsi kunnianosoitus, myös osoitus Vietnamin edistyksellisestä matkasta, sodan runtelemasta ja kauppasaartojen runtelemasta kansakunnasta tähän päivään, jolloin se seisoo luottavaisesti rinta rinnan kansainvälisten ystäviensä kanssa.

Palattuaan Vietnamiin tunnelmat jatkuivat Vietnamin kansallispäivän 80-vuotisjuhlaparaatissa (tehtävä A80). Reittien varsille kokoontui ihmisjoukkoja jo varhain, ja monet odottivat tuntikausia sateessa ja auringossa päästäkseen uppoutumaan juhlatunnelmaan. Punakeltaisilla tähtilipuilla varustetuissa paidoissa ja kansallislippu kädessään he olivat valmiita matkustamaan pitkiä matkoja vain todistaakseen tuota pyhää hetkeä.

Joukkojen yhtenäiset marssiaskeleet pääkaupungin kaduilla herättivät muistoja kansakunnan vaivalloisesta mutta sankarillisesta historiallisesta matkasta. Ihmisten suosionosoitukset ja hurraahuudot muistuttivat minua arkistokuvista armeijan paluusta kansan iloisten juhlien keskellä. Monilla kaduilla kuva veteraaneista, jotka hiljaa tarkkailivat joukkojen ohikulkua, jätti pysyvän vaikutelman. A50- ja A80-paraatien ja -marssien jälkeen jää jäljelle syvä kunnioitus ja ylpeys sodasta toipuvaa Vietnamia kohtaan, joka valitsi rauhan pysyväksi arvokseen ja säilytti menneisyyden muiston tulevaisuutta varten.

Saatat myös pitää tästä

Pyrkimyksestä ennakoivaan vastuuseen rauhan rakentamisessa.Pääsihteerin ja presidentti To Lamin äskettäinen virallinen vierailu Thaimaahan, valtiovierailu Singaporeen, pääpuheenvuoro Shangri-La Dialoguessa ja valtiovierailu Filippiineille ovat tehneet syvän vaikutuksen kansainväliseen mediaan ja asiantuntijoihin.

Laosissa paraati ei ollut ylenpalttinen, mutta kansan silmissä siinä oli silti häivähdys kunnioitusta historiaa kohtaan ja kaipuuta rauhaan. Vuonna 2025 Laosin osallistuminen Vietnamin A50- ja A80-paraateihin vahvistaa entisestään maiden välistä erityistä ja kestävää ystävyyttä. Kuva Laosin armeijasta seisomassa Vietnamin kansanarmeijan rinnalla Ba Dinh -aukiolla tulee olemaan elävä symboli maiden armeijoiden ja kansojen väliselle perinteiselle solidaarisuudelle.

***

Joka hetki raportoidessani, missä tahansa olenkin, ymmärrän, että paraatit, laajuudestaan, muodostaan ​​tai viestistään riippumatta, ovat aina tilaisuus jokaiselle kansakunnalle pohtia itseään. Toimittajille se ei ole vain raportointitehtävä, vaan myös mahdollisuus oppia ja kasvaa.

Minulle paraatit eivät ole vain kovalevyjä täynnä kuvia; ne ovat myös oppitunteja perusteellisesta valmistautumisesta, henkilökohtaisesta kurinalaisuudesta, sopeutumiskyvystä kaikissa olosuhteissa ja valppaudesta joka hetkessä. Se on myös matka kärsivällisyyden kehittämiseen, tuntikausien odottamisesta väkijoukoissa, varhaisesta aamusta tiukkojen sääntöjen puitteissa.

Vuoden 2025 lähestyessä loppuaan ja katsoessani taaksepäin marssimuodostelman jälkeen ottamiani askeleita, tunnen olevani onnekas saadessani todistaa monien kansojen historiallisia virstanpylväitä. Kevään saapuessa kuluneen vuoden kuvista tulee taakkani, kun jatkan matkaani horjumattomalla uskolla, varovaisuudella ja kestävällä rakkaudella ammattiani kohtaan.

Lähde: https://baoquocte.vn/cung-ong-kinh-theo-buoc-quan-hanh-356277.html