Viimeaikaisissa kansalliskokouksen istunnoissa terveydenhuoltoalan johtajat ilmaisivat huolensa siitä, että äänestäjien vaatima lähetelomakkeiden lakkauttaminen ylikuormittaisi ylemmän tason sairaaloita ja lamauttaisi alemman tason terveydenhuoltoa.
Sairausvakuutuksen piiriin kuuluvia potilaita lääketieteellisissä tutkimuksissa Ho Chi Minh Cityn lääketieteellisen ja farmasian yliopistollisessa sairaalassa - Kuva: DUYEN PHAN
Ministeriön huolenaiheet ovat perusteltuja, eikä tätä politiikkaa pitäisi toteuttaa lyhyellä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä tarvitaan kuitenkin tiekartta siirtymiseksi kohti verkostomaiseen (eikä hallinnolliseen hierarkiaan perustuvaa) terveydenhuoltojärjestelmää, jossa kansalaiset – asiakkaat – voivat valita itselleen sopivimmat terveydenhuollon laitokset.
Vietnamin nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä nojaa edelleen vahvasti julkisiin sairaaloihin, jotka on organisoitu hierarkkisesti keskus- ja paikallistasolle sekä ylemmille ja alemmille tasoille. Näin ollen henkilöstön ammattitaito ja asiantuntemus sekä budjettiinvestointien laajuus vaihtelevat merkittävästi eri tasojen välillä.
Siksi keskussairaaloilla ja ylemmän tason sairaaloilla on aina suurempi lääketieteellinen kapasiteetti kuin alemman tason sairaaloilla. Jos saisi valita, kukapa ei valitsisi laadukkaampaa paikkaa? On väistämätöntä, että ylemmän tason sairaalat ovat ylikuormitettuja, kun taas alemman tason sairaalat jäävät käyttämättä lähetteitä annettaessa.
Pitkällä aikavälillä, jos ministerillä ja terveysalalla on strategia kansallisen terveydenhuoltojärjestelmän uudelleenjärjestelyksi, jokaiselle kansalaiselle ei enää tarvita "lähetettä" ylemmän tason sairaalaan. Strategian tulisi yhdistää kaksi tavoitetta: yksityisen terveydenhuoltojärjestelmän voimakas kehittäminen ja julkisten ja yksityisten sairaaloiden roolien tasapainottaminen.
Hierarkkisen järjestelmän sijaan terveysministeriö hallinnoi vain muutamia keskeisiä sairaaloita, jotka keskittyvät korkean teknologian lääketieteelliseen tutkimukseen, joka on yhteydessä koulutukseen ja lääketieteellisen teknologian siirtoon. Pelkästään hoitotarkoituksiin toimivien sairaaloiden, kuten Bach Main, Viet Ducin ja Cho Rayn, on vähitellen vähennettävä lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon investointibudjettejaan.
Kaikki rutiininomaiset lääketieteelliset tutkimukset ja hoidot tulisi hoitaa yleisen terveydenhuoltojärjestelmän, sekä julkisen että yksityisen sektorin, toimesta. Tämä filosofia on se, mikä edistää yksityisen terveydenhuoltojärjestelmän kehitystä.
Esimerkiksi jos nykyinen julkisen ja yksityisen sektorin suhde on 80-20, tarvitaan vaiheittainen etenemissuunnitelma, jolla varmistetaan vähitellen, että yksityinen terveydenhuolto voi saavuttaa suhteet 70-30, 60-40 ja 50-50.
Ja vasta kun yksityinen terveydenhuolto kehittyy ja tavoittaa jopa pienituloiset alueet, se pystyy jakamaan terveydenhuollon henkilöstöä uudelleen vastatakseen terveydenhuollon tarpeisiin tasaisemmin eri paikkakunnilla.
On myös tehtävä selväksi, että ruohonjuuritason terveydenhuoltojärjestelmän vahvistaminen ihmisten terveydenhuollon tarpeiden palvelemiseksi on jalo tavoite.
On kuitenkin tärkeää tunnustaa, että perusterveydenhuollon investointibudjetin on täytettävä kaksi keskeistä tehtävää: tehtävä se, mihin yksityinen sektori ei pysty (tautien ehkäisy ja torjunta, epidemiologinen hygienia), ja huolehdittava heikommassa asemassa olevien, maaseutu- ja vuoristoalueiden ihmisistä, joilla on maantieteellinen eristäytyminen.
Toisin sanoen perusterveydenhuoltoon ei pitäisi investoida yhdenmukaisesti, vaan se tulisi keskittää vain maaseudulle, vuoristoalueille ja erityisen epäsuotuisille alueille, joilla yksityiset sairaalat ovat haluttomia laajentamaan toimintaansa, sekä haavoittuville ihmisryhmille, jotka tarvitsevat tukea.
Suurissa kaupunkialueilla, kuten Hanoissa , Ho Chi Minh Cityssä, Da Nangissa, Hai Phongissa jne., ihmisten tarvitsee harvoin käydä osastolla lääkärintarkastuksissa ja hoidossa, joten perusterveydenhuollon palveluihin investoiminen olisi turhaa.
Vietnamin suurin haaste tulevina vuosikymmeninä on ikääntyvä väestö, ja sen seurauksena terveydenhuollon kysyntä tulee epäilemättä olemaan kasvava paine. Vahva ja kestävä terveydenhuoltojärjestelmä edellyttää tasapainoa julkisen ja yksityisen sektorin välillä.
Ja vapaus valita sopiva paikka lääketieteelliseen tutkimukseen ja hoitoon on kehittyneen maan kansalaisten oikeutettu tarve vuonna 2045. Terveysministerin ei siis tulisi olla huolissaan vain lyhyen aikavälin "ylivoimaisesta" tilanteesta terveydenhuollon ylemmän ja alemman tason välillä, vaan hänen on myös laadittava pitkän aikavälin visio ja strategia tulevaisuutta varten.
[mainos_2]
Lähde: https://tuoitre.vn/de-co-the-bo-giay-chuyen-vien-20241028082708995.htm








Kommentti (0)