"Uusi vuosi on täällä!" lapset huudahtivat, kun äitini otti vanhan vuoden kalenterin viimeisen sivun alas. Vanhan kalenterin ottaminen alas ja uuden ripustaminen – perheellemme tämä on aina ollut rituaali.
Irrotettuaan kalenterin viimeisen sivun äitini pyyhki aina pehmeällä liinalla seinän siihen osaan tarttuneen pölyn. Siihen mennessä isäni oli sovittanut uuden kalenterin kovakantiseen koteloonsa, poistanut suojakääreen ja paljastanut uuden vuoden ensimmäisen sivun, jossa luki kirkkaanpunainen teksti – uudenvuodenpäivä.
En muista, kuinka monta vuotta suoritimme tuon rituaalin yhdessä, kuinka monta kuukautta ja vuotta on kulunut tuolla seinällä, mutta muistan isäni aina muistuttavan minua: "Sinun täytyy vaalia aikaa, sinun täytyy käyttää aikasi monien hyvien asioiden tekemiseen." Kalenteria voi tarkistaa monella tapaa, mutta perheeni pitää edelleen kiinni vanhasta perinteestä. Ripustamme kalenterin edelleen, repäisemme sivuja irti päivittäin ja teemme edelleen muistiinpanoja joihinkin kalenterin sivuihin ennen kuin laitamme ne paperipussiin.
Isäni on huolellisesti tallentanut muistiin monia vanhoja kalenterisivuja perhetapahtumista, kuten päivämäärän, jolloin äitini istutti ensimmäisen kaalin taimen... (Kuva internetistä)
Ehkä se oli päivä, jolloin äitini kylvi ensimmäisen kaalitaimen, päivä, jolloin kanat kuoriutuivat, päivä, jolloin isäni vartti sitruunan- tai pomelooksat, päivä, jolloin lapsenlapseni sai ensimmäisen maitohampaansa, päivä, jolloin isäni istutti tietyn kukan puutarhaan... Nämä olivat pieniä asioita, mutta täynnä iloa. Siksi isäni kirjoitti aina niin huolellisesti. Kuvittelin, että jokin tuoksuva kukka oli kukkinut jokaisella hänen käsialansa vedolla.
"Jos hän vielä eläisi, puutarhasi gladiolukset ja pionit kukkisivat jo kauniisti!" isäni huudahti yhtäkkiä selatessaan vanhan kalenterin sivuja. Setäni oli innokas kukkien ystävä. Hänen talonsa edessä olevassa pienessä puutarhassa ei noina menneinä vuosina koskaan ollut pulaa kukista. Joskus se oli osmanthusruusuja, joskus orvokkeja, unohda minut -kukkia, joskus portulakkaa, joskus samettikukkoja. Ja perinteisen kiinalaisen uudenvuoden aikaan se loisti aina gladiolusten ja pionien väreissä.
Joka kevät on kukkia, jotka enteilevät, toivottavat tervetulleeksi ja juhlistavat kevään saapumista, kukkien niiden viljelijöiden käsissä. (Kuva: Internet)
Yksikään kukka, joka kulki hänen käsistään, ei kukkinut runsaslukuisesti. Opimme paljon hänen rakkaudestaan kukkiin, joten monien taloon tehtyjen muutosten jälkeenkin varasimme aina pihamme edestä maapalan kukkien istuttamista varten. Niinpä joka kevät puutarhurin käsissä kukkia on aina ilmassa, jotka julistavat, toivottavat tervetulleiksi ja juhlistavat kevään saapumista.
Uusi vuosi on todellakin saapunut! Lasten äänet kajahtivat taas, kun he huomasivat ensimmäisten nuppujen avautuvan samettikukkapensaissa!
Kuka opetti teille lapsille noin hyviä asioita?
"Tuo on ukki! Tuo on ukki!" jokainen lapsi vastasi omalla tavallaan uppoutuneena tutkimaan krysanteemipensaiden silmuja ja persikankukkia, jotka heidän isoisänsä olivat viljelleet kiinalaista uutta vuotta varten! Jälleen yksi rauhallinen päivä oli alkanut...
Ja tänä aamuna, kun kalenterin ensimmäinen sivu avautui, hyräilin hiljaa tuota laulua – ”Kevät on saapunut, kukat kukkivat käsissämme…”. (Kuva internetistä)
Isäni sanoi aina, että vanhan kalenterisivun repiminen joka päivä rauhassa irti oli suuri onni. Ehkä vanhempanikin salaa uskoivat noille sivuille monia toiveita, jotta meillä olisi aina rauhalliset päivät ja mahdollisuus elää kunnollista elämää joka päivä. Ja tänä aamuna, kun kalenterin ensimmäinen sivu avautui, hyräilin hiljaa tuota laulua – "Kevät on saapunut, kukat kukkivat käsissämme..." – ajatellen setääni, vanhempiani ja käsiä, jotka hoivaavat silmuja uuden vuoden toivottamassa tervetulleeksi. Yhtäkkiä halusin erottaa tuon laulun aiheestaan ja käyttää sitä oman kevätkertomukseni epigraafina...
Herra Hoai
Lähde
