
Yli 20 vuoden ajan ohjelmaa on pidetty tutuna viihteen lähteenä televisiossa joka kiinalaisen uudenvuoden aattona, jolloin perheet usein kokoontuvat odottamaan uudenvuodenaaton lähtölaskentaa. Kiistatta Táo Quân (vuosittainen uudenvuodenaaton komediaohjelma) oli aikoinaan harvinainen ilmiö Vietnamin televisiossa. 22 vuoden ajan ohjelma loi tutun rutiinin monille perheille, kun he istuivat televisioruudun ääressä ja jakoivat taiteilijoiden vihan ja naurun.
Táo Quân ei ole vain viihdeohjelma; siitä on tullut kollektiivinen muisto, joka liittyy jälleennäkemisen tunteeseen ja siirtymiseen vanhasta vuodesta uuteen. Kun se on poissa, on väistämätöntä, että katsojat tuntevat menetyksen ja tyhjyyden tunteita. Alan toimijoille tämä on kuitenkin väistämätön loppu, sillä viime vuosina ohjelma on ajautunut uralle, sen komedialliset elementit ovat vanhentuneet ja sen käsikirjoituksissa on toistuvia aiheita. On aika kohdata totuus: ohjelmasta, olipa se kuinka ikoninen tahansa, tulee taakka, jos se ei pysty uudistumaan.
Taiteessa ei ole liioiteltua sanoa, että konservatismi on "myrkkyä". Yli kahden vuosikymmenen ajan vakiintuneiden kasvojen omaavan tiimin ylläpitäminen on tahattomasti tukahduttanut uusien kykyjen mahdollisuuksia. Emme voi vaatia nykyaikaista henkeä ajattelutavoilta, jotka ovat juurtuneet 20 vuotta. Tämä tauko ei ole menetys, vaan helpotus alan ammattilaisille, jotka ovat uupuneet omien saavutustensa ylittämisen paineesta, ja helpotus yleisölle, jonka kärsivällisyys on loppumassa.
Uudenvuodenaaton 2026 tyhjyys on ankara mutta välttämätön testi. Taide tarvitsee "purkamista ja uudelleenrakentamista" selviytyäkseen. Jos televisio ei uskalla tappaa vanhentunutta ikonia, se jää ikuisesti jumiin kapealle "mukavuusalueelleen". Pysähtyminen ei ole loppu, vaan järkevä päätös suojella kerran rakastetun ohjelman arvoa ja tehdä tilaa uusille, terävämmille ja nykyaikaisemmille arvoille.
Tästä näkökulmasta Táo Quân (Keittiön jumalat) -ohjelman keskeyttäminen voidaan nähdä välttämättömänä valintana sekä tuottajille että yleisölle. Keskeyttäminen ei tarkoita menneisyyden arvon kieltämistä. Päinvastoin, se on tapa säilyttää kauniita muistoja ja estää kerran rakastettua ohjelmaa jäämästä pelkäksi varjoksi entisestä itsestään. Tässä mielessä Táo Quânin jättämä tyhjiö on sekä menetys että mahdollisuus. Tutun ohjelman menettäminen, mutta mahdollisuuksien avaaminen uusille ideoille uudenvuodenaattona.
Yleisö odottaa uuden muodon lisäksi uutta henkeä, uutta tapaa kertoa tarinaa ja erityisesti kykyä koskettaa nykyajan kulttuuriarvoja ja tunteita. Ennen kuin löydämme yksilöitä, jotka kykenevät elvyttämään jo vakiintuneen ikonin, on ehkä viisas ja rohkea valinta pysähtyä valmistautumaan erilaiseen paluuseen tai kokonaan uusiin muotoihin.
Táo Quânin tarina nostaa esiin myös pidemmän aikavälin kysymyksen: sukupolvenvaihdoksen kulttuurillisessa luomisessa. Kun ohjelma nojaa liikaa veteraanitaiteilijoiden ryhmään, innovaatiosta tulee vaikeaa. Nuoret taiteilijat eivät ehkä ole vielä tarpeeksi kypsiä, mutta jos heille ei anneta mahdollisuuksia, he jäävät sivuun. Tutun ohjelman sulkeminen voi tässä tapauksessa avata mahdollisuuksia uusille kasvoille ja uusille lähestymistavoille, jotka, vaikka aluksi epätäydellisiä, ovat täynnä potentiaalia.
Lähde: https://www.sggp.org.vn/khep-lai-de-mo-ra-co-hoi-moi-post832913.html








Kommentti (0)