Kasvoin rauhallisessa kylässä, jossa linnut ja ihmiset elivät yhdessä kuin ystävät. Olkikatoilla, puupylväiden raoissa tai murenevien tiilien välissä varpusparvet sirittivät ja rakensivat pesiään. Ne eivät pelänneet ihmisiä. Joka aamu ne syöksyivät pihalle, nokkivat pudonneita jyviä ja kylpivät aamuauringon kultaisessa pölyssä. Me lapset olimme kiehtovia heidän jokaisesta pienestä eleestään. Tapa, jolla he kallistivat päätään, raapivat siipiään ja hyppivät ympäriinsä, oli niin viaton. Lintujen laulusta tuli tuttu lapsuuden ääni, taustamusiikki kaikille peleillemme, naurullemme ja jopa keskipäivän unelmillemme.
Muistan kerran, kun olin toisella tai kolmannella luokalla, kiipesin taloni takana olevaan longan-puuhun etsimään linnunpesää. Lapsellisessa uteliaisuudessani ajattelin, että linnunmunien näkeminen ja niiden keittäminen syötäväksi olisi ihme. Mutta heti kun kosketin pesää, oppikirjani opetus "Älä tuhoa linnunpesiä" palasi yhtäkkiä mieleeni kuin lempeä muistutus: "Linnun pesä / Kuten meillä olisi koti / Yöllä lintu nukkuu / Päivällä lintu laulaa / Lintu rakastaa pesäänsä / Niin kuin me rakastamme kotiamme / Jos lintu menettää pesänsä / Lintu on surullinen eikä laula."
Lintujen pesimäaika. Kuva: Internet |
Seisoin liikkumatta oksalla, ajatuksiini vaipuneena. Tuo pieni, näennäisen yksinkertainen opetus kaikui kuin herätys. Vedin käteni pois, laskeuduin alas, sydämeni jyskyttäen aivan kuin olisin tehnyt vakavan virheen. Siitä päivästä lähtien en koskaan enää ajatellut koskettavani linnunpesään. Vaikutti siltä, että ymmärsin, että vaikka linnut ovat pieniä, niillä on oma pyhä maailmansa ja ne ansaitsevat suojelua. Siitä lähtien minussa kehittyi outo empatia lintuja kohtaan, viaton mutta kestävä tunne, joka pysyi mukanani läpi aikuisuuteni.
Saatat myös pitää tästä
Korkea verenpaine – hiljainen uhka, joka on havaittava ajoissa.Tämän vuoden Maailman verenpainepäivän teemana on: ”Kohonneen verenpaineen hallinta yhdessä: Tarkista verenpaineesi säännöllisesti, voita hiljainen tappaja.” Teema korostaa yhteisön, perheen, terveydenhuollon ammattilaisten ja jokaisen yksilön roolia verenpainetaudin ennakoivassa havaitsemisessa, hoidossa ja hallinnassa. Sitten, päivä päivältä, ajan kuluessa, tuo rauha vähitellen katosi. Ihmiset alkoivat ampua lintuja aseilla ja asettaa ansoja. Aikuiset opettivat lapsille ritsojen käyttöä ja lintujen vaanimista. Maaseudun torit olivat täynnä kojuja, jotka myivät kullanruskeiksi paistettuja lintuja. Ahtaissa häkeissä oli kyynelsilmäisiä ja pitkiä, epätoivoisia kauloja omaavia olentoja. Niiden laulu muuttui katkonaisiksi ja heikoiksi, kuin kuulemattomiksi anomuksiksi. Myös lintujen pesät katosivat vähitellen taloista.
Muistan kerran melkein joutuneeni tappeluun miehen kanssa, joka kantoi ilmakivääriä naapurustoon. Hän tähtäsi suoraan oksalla sirkuttavaan satakieleen. Kiljaisin ja juoksin suojaamaan sitä. Hän tiuskaisi: "Se on vain lintu!", ja sitten kajahti kuiva laukaus... Turhautuneena ja avuttomana saatoin vain kirjoittaa runoja: "Satakielen sointuva laulu oksalla / Sininen taivas vapauttaa myötätuntoisen melodian / Sata kukkaa riemuitsee norsunluun sanoilla / Kuiva lyijyluoti / Oi, pieni lintu, sydämeni särkyy..."
Oli aikoja, jolloin luulin, ettei lintujen ääni enää koskaan palaisi. Maaseudusta oli tullut tiheästi asuttuja asuinalueita, puut oli kaadettu. Liian monet ihmiset pitivät lintuja edelleen herkkuna tai lemmikkinä. Lintujen ääni, jos sitä vielä oli olemassa, kaikui vain rautahäkeistä vääristyneenä ja suljettuna. Joka kerta kun kuulin sen, sydämeni särkyi.
Sitten tapahtui hiljainen mutta toiveikas muutos. Viranomaiset alkoivat tiukentaa lintujen suojelua koskevia määräyksiä. Asuinalueille, turistialueille , mangrovemetsiin, pengerrysten varsille ja pelloille ilmestyi "Lintujen metsästys kielletty" -kylttejä. Ilma-aseet kiellettiin, ja ansojen asettajille määrättiin sakkoja. Mediassa puhuttiin enemmän luonnon monimuotoisuuden suojelusta. Mutta kenties arvokkainta oli muutos ihmisten sydämissä. Ihmiset alkoivat pitää lintujen pyydystämistä julmana. Lapsia opetettiin rakastamaan luontoa ja muistutettiin, että pienilläkin linnuilla on pesät, vanhemmat ja elämä, jotka ovat yhtä arvokkaita kuin kenellä tahansa muulla.
Aloin taas kuulla lintujen laulua pienen kotikaupunkini puutarhoista. Kertut, bulbulit, varpuset… parveilivat puiden latvoihin. Kerran näin lintuparin rakentavan pesää bougainvillea-säleikköön kuistin edessä. Ne viettivät päiväkausia keräten roskia, olkia ja kuivia lehtiä hoitaen niitä kuin taitavat käsityöläiset. Katselin hiljaa uskaltamatta lähestyä, peläten, että kovakin ääni säikäyttäisi ne ja saisi ne hylkäämään pesänsä. Sitten kuulin poikasten sirityksen, herkän kuin silkkilanka.
Lintujen paluu ei ole vain luonnonilmiö. Minulle se on merkki uudestisyntymisestä. Se on todiste siitä, että kun ihmiset tietävät milloin lopettaa, milloin katua ja korjata tekojaan, luonto antaa heille anteeksi. Vaikka myöhään, ei koskaan ole liian myöhäistä.
Joka kerta kun ohitan maaseudun torin, pysähdyn paikkaan, jossa ihmiset ennen myivät lintuja ruokana. Silloin tällöin näen edelleen paahdettuja jalohaikaroja ja haikaroita, mutta varpusten häkit näyttävät kadonneen. Linnunlihaan erikoistuneessa kaupassa sanottiin: "Harvat ihmiset uskaltavat enää pyydystää lintuja. Ihmiset ovat oppineet vaalimaan niitä. Olemme siitä erittäin iloisia; jos ei olisi ketään syömässä niitä tai ei ketään pyydystämässä niitä, myisimme vain jotain muuta..."
Saatat myös pitää tästä
Opettaja Vu Quoc Truong - Dien Bienissä toimiva omistautunut kouluttaja, joka jatkaa ystävyyden siltojen rakentamista Vietnamin ja Laosin välille.Koulutusuudistuksen jatkuvasti kehittyvällä kentällä on opettajia, jotka omistautuvat hiljaa koko sydämestään, älystään ja rakkaudestaan ammattiinsa. He eivät ainoastaan jaa tietoa, vaan myös auttavat rakentamaan humanistisia arvoja, levittämään vastuuntuntoa ja herättämään uskoa hyvyyteen. Opettaja Vu Quoc Truong, opettaja ja hallintovirkamies ammatillisessa koulutus- ja täydennyskoulutuskeskuksessa 1, on yksi tällainen esimerkillinen hahmo. Hänen kestävä panoksensa on auttanut kehittämään koulutussektoria Dien Bienin maakunnassa ja toiminut myös siltana, joka edistää erityistä ystävyyttä ja solidaarisuutta vietnamilaisten ja laoslaisten välillä. Katsoin taivaalle. Varpusparvi syöksyi alas äskettäin korjatulle riisipellolle hyppien olkien seassa. Ne olivat kuin eloisia siveltimenvedtoja, jotka herättivät maaseudun eloon. Ja sillä hetkellä ymmärsin, ettemme voi elää ilman lintujen laulua. Ei siksi, että ääni olisi kaunis, vaan koska se on osa elämää, tasapainoa, rauhaa, muistoja ja uskoa hyvyyteen.
Linnunlaulu on palannut. Ei vain lehtien latvustoissa, vaan myös ihmisten sydämissä.
Do Thanh Dong
Lähde: https://baoquangbinh.vn/van-hoa/202506/khi-tieng-chim-tro-ve-2227349/
![[Video] Auringonlasku Lap Anin laguunissa – missä aurinko laskee kalaverkkojen ylle](https://vphoto.vietnam.vn/thumb/1200x675/vietnam/resource/IMAGE/2026/05/31/1780192137701_beach-landscape-sea-water-nature-grass-745871-pxhere-com.jpeg)
Kommentti (0)