Minulle kylän muistot rikastuvat matkoillani. Muistan kerran palanneeni syrjäiseen kylään, puolen päivän matkan päähän kaupungista, rauhallisesti laaksossa kukkuloiden ja vuorten keskellä. Kylään johtavan mutkittelevan punaisen hiekkatien varrella oli laaja vihreä alue, joka kietoutui sadonkorjuuaikana olevien kahviviljelmien punaiseen sävyyn. Kävellessäni kuuntelin vilkasta puheensorinaa ja naurua, joka kantautui kypsien hedelmien täyttämistä kahvipuista.
Vastakkaisella puolella katseeni osui naiseen, joka käveli puoliksi kiireisesti, puoliksi verkkaisesti paljain jaloin polttopuukori selässään. Hänen vieressään oli nuori poika. Nähdessään minun pysähtyvän aloittamaan keskustelun hän vastasi hieman ujosti mutta kirkkaasti ja lämpimästi hymyillen.
Iltapäivällä seurasin äitejä ja sisaria vesilähteelle. Kaukaa kuulin kylän vilkkaan hälinän. Vesilähde on sukupolvien ajan ollut paikka, jossa kyläläiset ovat tehneet päivittäisiä toimiaan. Lähteen veden käyttötapa on edistänyt yhteisön yhteenkuuluvuutta. Lisäksi kyläläisten mielissä vesilähteellä on valtava hengellinen arvo, ja se edustaa ainutlaatuista kulttuurista aspektia. Tämä mielikuva on sekä tuttu että pyhä.
Tästä vesipisarasta on kasvanut lukemattomia ihmisiä lempeän, virkistävän veden, paalutalojen lämmön ja yhteisön toveruuden ravitsemina. Siksi, vaikka he kasvaisivat ja matkustaisivat kaukaa, he muistavat kylänsä veden. Tämä tunne on juurtunut syvästi heidän mieliinsä ja siitä tulee unohtumaton osa heidän muistojaan. Vuosien varrella nämä kylämuistot rikastuvat ja sytyttävät liekin, joka lämmittää sydämiä ja herättää rakkauden kotimaataan ja juuriaan kohtaan.
Muistan kylän yöt. Valtavassa, rauhallisessa tilassa yö syveni vuorten ja metsien hiljaisen henkäyksen myötä. Tuuli tuntui yltyvän ja tunkeutui jokaiseen kukkuloita ympäröivään paksuun valkoiseen usvaan. Kylmässä säässä paalutalon rätisevän tulen ääressä istuin kuunnellen kylän vanhimpien mumisevan tarinoita.
Muistojen sirpaleita herää, muistellaan niiden ihmisten kiintymyksellä, jotka ovat omistaneet elämänsä vuorille, rakastaen niitä syvällä hengityksellä rinnassaan ja uskoen, että vuoret ja metsät ovat ihmiselämän turvapaikka. Menneisyyden ja nykyisyyden tarinat kietoutuvat yhteen, yhdistyvät ja viipyilevät kuin kristallinkirkas, loputon puro metsän reunalla. Muistan kerran, keskipäivän auringossa, istuneeni virran rannalla ja join rauhassa sen viileää, kirkasta vettä, tajuten entistä selvemmin, kuinka paljon vaalin tätä toista kotimaata.
Ajan myötä matkani takaisin kylääni tihenivät. Side minun ja kyläläisten sekä kylän ja minun välillä vahvistui, vahvistui ja vahvistui sydämellisemmäksi. Näillä matkoilla syvensin ymmärrystäni kansani ikivanhoista tavoista ja perinteistä ja uppouduin legendojen kyllästämään tilaan, jossa gongien kietoutuvat äänet ja rytminen ympyrätanssi lämpimän nuotion ympärillä tuoksuvien riisiviinipurkkien säestyksellä.
Se tapahtui tärkeiden kylätapahtumien, kuten vesiuhriseremonian, uuden riisisadon juhlan tai Pơ Thi -festivaalin aikana... Ja noina hetkinä, jolloin merkitsin saapumistani kyläelämään ja jaoin ajatuksiani ja tunteitani kyläläisten kanssa, ymmärsin syvästi heidän syvän rakkautensa yhteisöään kohtaan. Tämä rakkaus ilmeni syvimmin niiden kulttuuriarvojen kautta, joita jokainen yksilö ja koko kyläyhteisö säilyttivät ja välittivät yhdessä.
Kaikkien noiden matkojen jälkeen aloin kaipata kyliä, joissa olin pysähtynyt, entistä enemmän. Ja sitten, haavoittuvuuden hetkinä, sydämeni särkyi kaipauksesta kotiin, jossa kasvoin ahkeran isoäitini rinnalla. Kyläni sijaitsi Tra Ly -joen varrella. Isoisäni sanoi, että Tra Ly -joki on Punaisen joen sivujoki, joka alkaa Pham Lo -risteyksestä, useiden kymmenien kilometrien päässä kylästäni.
Joki mutkittelee lempeästi kylien läpi ja virtaa toisinaan aivan kyläni ohi ennen kuin laskee Itämereen. Tämä rauhallinen, ympäri vuoden virtaava joki pitää sisällään lukemattomien sukupolvien muistot, jotka kasvoivat tällä riisinviljelyalueella, pelloille sidottuina, työnsä hiestä tahrattuina – kuten isovanhempani, tätini ja setäni, kuten kyläni asukkaat. Vuosikymmenten poissa kotoa, tuo joki herättää minussa edelleen syvää kaipausta. Kaipausta, joka koskettaa sydäntäni!
Ihmiset ovat joskus outoja; kaupungissa ollessaan he kaipaavat kyläänsä ja uudessa paikassa ollessaan he kaipaavat vanhaa kotiaan. Ja kaipauksen voimistuessa vietän aikaa vaeltaen kultaisen auringonpaisteen ja lempeän tuulen mukana vihreitä, vehreitä teitä pitkin, palaten kylääni muistojen tulvan sytyttämän iloisen naurun saattelemana.
Lähde: https://baogialai.com.vn/ky-uc-lang-post575029.html
![[Video] Auringonlasku Lap Anin laguunissa – missä aurinko laskee kalaverkkojen ylle](https://vphoto.vietnam.vn/thumb/1200x675/vietnam/resource/IMAGE/2026/05/31/1780192137701_beach-landscape-sea-water-nature-grass-745871-pxhere-com.jpeg)
Kommentti (0)