"Jos tosi rakkaus koputtaa ovelleni, avaan sydämeni."
- Miltä sinusta tuntuu, kun katsojat muistavat sinut vielä "Taivas edessä" -televisiosarjasta?
– Edessä oleva taivas on kenties hyvin kaunis osa nuoruutuni muistoja.
Aina kun joku mainitsee elokuvan tai kysyy silloisesta roolistani, tunnen edelleen iloa ja liikutusta. En olisi tuolloin voinut kuvitella, että elokuvalla olisi niin kestävä vetovoima.
Vielä nykyäänkin jotkut katsojat tapaavat minut oikeassa elämässä ja kysyvät leikillään: "Thao, oletko löytänyt polkupyöräsi jo?" Joka kerta kun niin tapahtuu, minä vain nauran. Roolini oli hyvin pieni, mutta yleisö muistaa sen edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Minulle se on suuri onnen lähde.
- Jos sopiva rooli tai taiteellinen projekti olisi tällä hetkellä tarjolla, olisitko halukas palaamaan?
- Olen valmis, jos eteeni tulee sopiva rooli tai taiteellinen projekti. Minulle taiteen parissa työskentely, intohimoni ja luomisen ilon kanssa eläminen on aina arvokasta.
Tällä hetkellä omistan suurimman osan ajastani pipalle. Opettaminen, tutkimus, luominen, uusien kappaleiden kehittäminen, pipan valmistus ja korjaaminen sekä jopa soittimen parantamiseen ja askarteluun osallistuminen ovat vieneet lähes kaiken aikani.
Joskus mietin vieläkin, miten ihanaa olisi, jos vuorokaudessa olisi muutama tunti enemmän.
- Millaista elämäsi on nyt?
- Elämäni on melko kiireistä, mutta myös mielenkiintoista. Työskentelen usein opiskelijoiden, orkestereiden ja kollegoiden kanssa ja osallistun erilaisiin taiteellisiin ohjelmiin.
Ammattityöni lisäksi nautin luovasta toiminnasta monilla muillakin aloilla. Voin istua tuntikausia säveltäen, tutkien, valmistaen ja korjaten soittimia ja sitten siirtyä ompelemaan ja suunnittelemaan vaatteita äidilleni.
Tuntuu aina, että päivät lentävät siivillä ja aina on jotain uutta opittavaa ja löydettävää .
- Oletko koskaan tuntenut oloasi yksinäiseksi valitessasi sinkkuelämän?
Kyllä, itse asiassa. Tunnen itseni usein yksinäiseksi.
Mutta se ei ollut kurjuuden tai epätoivon yksinäisyyttä. Ehkäpä juuri musiikin parissa tunsin itseni yksinäisimmiksi, kauniiksi, joskus kummittelevaksi, yksinäisyydeksi.
Luovuuden hetkinä taiteilija melkein unohtaa kaiken ympärillään elääkseen kokonaan sisäisessä maailmassaan . Hyväksyn ja vaalin tuota yksinäisyyttä, koska se on osa elämää, jonka valitsin alusta asti.
Ihmiset näkevät minussa paljon positiivista energiaa, ja se on siunaus. Mutta elämän todellisuus ei ole aina ruusuinen.
Yritän aina pysyä optimistisena. Jos tunnen itseni surulliseksi, annan itselleni luvan olla surullinen vain hetken, sitten minun on noustava ylös ja mentävä eteenpäin.
Mitä enemmän minulla on vastuuta perhettäni, oppilaitani ja rakkaitani kohtaan, sitä positiivisemmin elän. Vain silloin, kun olen vahva ja vakaa, voin todella levittää hyvyyttä muille.
- Oletko edelleen avoin romanttisille suhteille?
Rehellisesti sanottuna, rakkaus on minulle luksusta.
Olen aina valinnut elämän rakkaudella, epäitsekkyydellä ja suvaitsevaisuudella ympärilläni olevia kohtaan. Mutta jollain tavalla tunnen silti olevani eksyksissä ja harhaileva.
Tällä hetkellä olen tyytyväinen yksin asumiseen. Hyväksyn omat valintani ja uskon, että jokaisella on oma kohtalonsa. Ihmissuhteissa rakkauden lisäksi myös yhteensopivuus ja kohtalo ovat välttämättömiä.
Jos rakkaus joskus koputtaa ovelleni, olen sille silti avoin. Mutta sen on oltava tarpeeksi vahva yhteys, jotta voimme ymmärtää, kunnioittaa ja kulkea yhdessä eteenpäin. Vaikka en ole vielä löytänyt sitä, pidän silti nykyistä elämääni täyteläisenä ja arvokkaana.
- Mikä on tärkeintä harmonian ja yhteyden luomiseksi kahden ihmisen välille parisuhteessa?
Tärkeintä on vilpittömyys, ymmärrys ja rehellisyys.
Pitkäkestoisen parisuhteen luomiseksi teidän on ensin ymmärrettävä toistanne ja kyettävä asettumaan toisen asemaan. Ihmiset voivat puhua paljon rakkaudesta tai ihmissuhteista, mutta lopulta lopputulos on selkein vastaus.
Uskon, että parhaat asiat alkavat vilpittömyydestä, rehellisyydestä ja kyvystä ymmärtää toista.
'Omistettu pipalle'
Kun katsot taaksepäin yli kahden vuosikymmenen pipansoittoon omistautumiseen, mikä on mielestäsi arvokkain asia, jonka musiikki on tuonut elämääsi?
- Yli kaksi vuosikymmentä pipan (kiinalaisen luutun) soittamiseen omistettuna ei ole kovin pitkä aika, mutta ei lyhytkään. Arvokkainta, mitä musiikki on minulle antanut, on se, että se on auttanut minua elämään aidosti.
Nuorena ajattelin vain, että opettelin soittamaan pipaa, koska rakastin musiikkia, ja että myöhemmin minusta tulisi pipanopettaja ja eläisin rauhallista elämää. En koskaan kuvitellut, että pipasta tulisi erottamaton osa elämääni ja se seuraisi minua koko kasvu- ja urapolullani.
Nykyään ymmärrän, että pipan soittaminen ei ole vain ammatti, vaan olennainen osa minua. Vuoran iloni, suruni, ahdistukseni ja onnellisuuteni soittimeni musiikkiin. On asioita, joita ei voi ilmaista sanoin, joten kerron ne musiikin kautta. Siksi pipan soiton matka on myös elämäni matka.
Esiintymisteni ja opetukseni aikana olen saanut paljon palautetta yleisöltä, oppilailta ja perinteisen musiikin ystäviltä. Monet ihmiset sanovat löytävänsä empatiaa, rauhaa tai hyvin henkilökohtaisia tunteita kuunnellessaan pipaa. Nämä asiat vahvistavat uskoani tämän soittimen arvoon ja elinvoimaisuuteen. Uskon, että ajat muuttuivatpa miten tahansa, pipalla on aina arvokas paikka musiikin ystävien sydämissä.
- Saitko enemmän vai uhrasitko enemmän?
Mielestäni sain enemmän kuin odotin.
Yli kaksikymmentä vuotta, jotka olen omistautunut perinteiselle vietnamilaiselle musiikille ja pipalle, eivät ole aina olleet mutkattomia. On ollut vaikeuksia, paineita ja valintoja, joissa olen joutunut asettamaan taiteen monien henkilökohtaisten tarpeiden edelle. Mutta en ole koskaan pitänyt sitä uhrauksena menetyksenä.
Perinteinen vietnamilainen musiikki ei ole vain ammatti, vaan osa elämääni. Olen aina tuntenut yhteyttä perinteiseen musiikkiin ja rakastan ehdottomana pipaa (kiinalaista luuttua). Siksi en murehdi liikaa voitoista tai tappioista.
Haluaisin omistautua tälle soittimelle, perinteiselle vietnamilaiselle musiikille. On ollut suuri lahja elää intohimoni kanssa, osallistua perinteiseen taiteeseen ja olla pipan säestyksellä koko elämäni ajan.
Monet kollegat ja opiskelijat sanovat usein leikillään, että hän "syö, nukkuu ja hengittää musiikkia"...
– Kaikki jotka tuntevat minut, kollegoista ja ystävistä opiskelijoihin, ovat kuulleet humoristisen sanonnan, että "syön, nukun ja hengitän musiikkia". Aina kun ihmiset kiusaavat minua noin, minä vain nauran, koska jos ajattelen asiaa tarkkaan, se ei ole ollenkaan väärin.
Kodissani, autossani, jopa sängyssäni – kaikissa on pipa. Se roikkuu seinällä, on tuolilla ja on lattialla. Otan sen mukaani kaikkialle. Yli 20 vuoden omistautumisen jälkeen pipasta on tullut kumppanini, elämäni tarkoitus ja osa sieluani.
- Mikä virstanpylväs tai saavutus taiteellisella matkallasi saa sinut tuntemaan itsesi ylpeimmäksi ja liikuttuneimmaksi?
– Jos minun pitäisi nimetä virstanpylväs, joka tekee minut ylpeämmäksi ja liikuttuneimmaksi, se olisi luultavasti Nuorisoliiton taideohjelma.
- Ohjelman erityispiirre ei ole henkilökohtainen menestykseni, vaan se, että kokosimme yhteen 133 pipa-artistia eri puolilta maata ja monista maista ympäri maailmaa jakamaan saman lavan. Tämä on ennennäkemätön määrä Vietnamin pipan historiassa ja se on tunnustettu Vietnamin ennätykseksi.
Minua liikutti eniten se, kuinka niin monet taiteilijasukupolvet kohtasivat. Lavalla oli tuona päivänä kansantaiteilijoita, ansioituneita taiteilijoita, luennoitsijoita, esiintyviä taiteilijoita, opiskelijoita ja jopa ulkomailla asuvia vietnamilaisia taiteilijoita esittävän taiteen ja opetusorganisaatioista eri puolilta maata.
Olen päässyt esiintymään monilla suurilla lavoilla sekä kotimaassa että kansainvälisesti, mutta minulle henkilökohtaisesti "Nuorisoliitto" on erityinen virstanpylväs ja kenties ikimuistoisin saavutus taiteellisella urallani.
Kiitos keskustelusta!
Lähde: https://tienphong.vn/nghe-si-dieu-thao-toi-co-don-post1850351.tpo
