Kesän alussa projektin piirustuslauta seisoi korkealla maan tasolta vaakasuoraan kaadettujen ruskeiden chò-puiden kantojen päällä. Tänä lukuvuonna lapsilla olisi ylimääräinen luokkahuone, mutta he menettäisivät viileän, varjoisan lehvistöalueen ja tilavan leikkikentän. Heidän suuret, hämmentyneet silmänsä etsivät rakkaita "sudenkorentopuita".
Lapsellani ei enää ole mahdollisuutta pitää käsiään kuppeina pyydystääkseen sudenkorentojen sateita, jotka putoavat ruskeista chò-puun kukista kesän anteliaiden iltapäivätuulien jälkeen. Nyt heillä on vain kuivattuja sudenkorentoja kirjahyllyssä, joita he silloin tällöin ottavat esiin ihailemaan ja kysyvät sitten minulta, muuttuuko tämä "sudenkorento" taas korkeaksi "sudenkorentopuuksi".
Saigonissa on paljon "sudenkorentopuita", etenkin Pham Ngoc Thach -kadulla. Minusta tuntui ennen sydäntäsärkevältä nähdä noiden "sudenkorentopuiden" kolhiintuneena ja revittynä kappaleiksi vuosia sitten kaupungin läpi pyyhkäisseen suuren myrskyn aikana. Nytkin kävelen silloin tällöin tuota katua pitkin, vilkaisen ylös latvukseen ja näen lehdet edelleen kirkkaan vihreinä, tuoden oudon rauhan tunteen sydämeeni!
Puut toistuvat unissani. Joskus se on vanha eukalyptuspuu pitkine lehtiryppäineen ja kartiomaisine kukkineen, jotka putoavat voimakkaassa tuulessa. Naapuruston ystäväni ja minä seisoimme hiljaa jättämässä hyvästit vanhalle eukalyptuspuulle, kun isäni kutsui työläiset kaatamaan sen talon pilareiksi. Se oli ensimmäinen ja viimeinen eukalyptuspuu, joka koskaan oli olemassa elämässäni. Myöhemmin jopa äitini flunssaani tekemästä yrttihöyrykattilasta puuttui eukalyptuslehtien pistävä tuoksu. Tuon "vanhan" tuoksun puuttuminen lapsuudestani tuntui pieneltä asialta, mutta olen etsinyt sitä loputtomasti löytämättä sitä enää koskaan. Koska edes teollisen eukalyptusöljyn höyryjen hengittäminen ei tuo takaisin jälkeäkään menneiden aikojen tuoreista vihreistä eukalyptuslehdistä.
Joskus kaipaan Dong Nain tiikkimetsää. Neljävuotiaana kävelin sukulaisteni kanssa tiikkimetsässä matkalla perinteisen parantajan talolle, joka hoiti apinanpuremia. Keskellä valtavaa metsää, katsoessani ylös ja nähdessäni toisiinsa kietoutuneiden lehtien estävän auringonvalon, tunsin itseni pieneksi oravaksi, suojatuksi ja suojatuksi. Tänä syksynä tiikkimetsä pudottaa lehtensä ja värjää taivaan hopeiseksi, mutta minulla ei ole vielä ollut mahdollisuutta palata sinne.
Olin myös syvästi surullinen, kun Saigonin sillan juurella (Thu Ducia kohti) kasvavat kolme mangrovepuuta katosivat suuren rakennusprojektin alkaessa. Viimeinenkin merkki esikaupunkien laitamista oli poissa. Harva tietää, että tuossa paikassa, tuossa suunnassa, kasvoi ennen kosteikkojen reheviä puita.
Sitten aika ajoin tehtiin leikkaus turvallisuuden varmistamiseksi. Muistan, kuinka Tetin (vietnamilaisen uudenvuoden) tienoilla kirpeässä joulukuun auringonpaisteessa rehevät vihreät latvukset painuivat alas moottorisahan terävän äänen säestämänä. Puunmahlan pistävä tuoksu täytti ilman. Kävellessäni tietä pitkin ja katsellessani ylös paljaita puunrunkoja sydämeni jätti lyönnin väliin, kuin huokaus.
Joskus tunnen itseni hölmöksi kuin lapsi, joka aina toivoo, että puut pysyisivät vihreinä, olipa kaupunki kuinka moderni ja laaja tahansa...
Lähde: https://thanhnien.vn/nhan-dam-la-con-xanh-185250906173916646.htm
![[Video] Auringonlasku Lap Anin laguunissa – missä aurinko laskee kalaverkkojen ylle](https://vphoto.vietnam.vn/thumb/1200x675/vietnam/resource/IMAGE/2026/05/31/1780192137701_beach-landscape-sea-water-nature-grass-745871-pxhere-com.jpeg)
Kommentti (0)