Rakastan syksyä aivan erityisellä rakkaudella. Syksy ei ole yhtä meluisa kuin kesä, eikä yhtä sateinen kuin talvi, eikä se ole yhtä kukkien täyttämä kuin kevät. Syksy saapuu lehtien kahinan, tuulen kantaman vastapaahdetun riisin tuoksun, kaikkialle leviävien kultaisten sävyjen ja lämpimän, hunajan kaltaisen, kultaisen auringonvalon kylpemien iltapäivien myötä. Mutta eniten rakastan lempeää syystuulta. Se on hienovarainen, utuinen ja kahisee lokakuussa sadonkorjuuseen valmiilla riisipelloilla. Tuuli liikuttaa järven väreilevää pintaa kuiskaten koskettavan rakkaustarinan. Siksi lokakuun tienoilla, kun syksy on yli puolessa välissä, aurinko ei ole enää ankara ja sadekausi on ohi, meitä tervehtii lempeä syystuuli, joka tuo mukanaan ainutlaatuisen, hieman viileän viileyden.
On kulunut kauan siitä, kun olen viimeksi päässyt palaamaan kotikaupunkiini syystuulen paahteessa. Kyläntie on nyt betonipäällysteinen ja kylpee kultaisessa auringonvalossa. Kaipaus viipyy mielessäni, ja mietin, missä on se viettävä tiilistä päällystetty kuja, jolla istuin ja odotin äitiäni joka iltapäivä. Missä on se kivisilta, jonka luona kokoonnuimme ja pelasimme ruutuja? Muistan elävästi iltapäivät, kun seurasin ystäviäni kylän laidalle tervehtimään äitiäni, joka palasi pellolta töistä. Heti kun näin hänet vilauksen, juoksin hänen luokseen huutaen hänen nimeään. Joka päivä hän oli aina kiireinen ja kiireinen, jalat mudassa, kantosauvat hartioillaan. Hän taputti päätäni ja otti pois korin, jota hän kantoi kyljellään, antaen minulle lahjan maaseudulta. Kurkistin innoissani sisään ja löysin muutaman rapun tai pienen kalan, kuten tilapian, ahvenen tai karpin. Lahjat, joita hän toi kotiin, olivat mutaisten, ahkerien peltojen pieniä, vaatimattomia tuotteita. Laskevan auringon punertavassa loisteessa ravasin rauhallista kylätietä pitkin, kotimaani levollisen maiseman tuntuessa nyt kaukaiselta ja utuiselta.
Vaeltelin kylätietä pitkin, muistoja pursuavaa polkua. Portin edessä kasvava mulperipuu kahisi syystuulessa, sen kultaiset lehdet lepattivat äänettömästi, jättäen jäähyväiset vihreälle latvustolle ja antaen olemuksensa seuraavan vuodenajan kasvulle. Kävelin hiljaa syysiltapäivänä maantiellä, muistojen tulva tulvi takaisin, sydämeni täynnä tunteita. Tämä paikka tarrasi lapsuuteni vuosia. Perheeni ja rakkaitteni kuvat ovat seuranneet minua kaikkina poissa kotoa viettämäni vuosina. Muistan yhä ne iltapäivät narisevassa riippumatossa talon perällä, vaipuessani syvään uneen äitini tuutulaulun tahtiin. Kaikki nuo kuvat ovat nyt vain muistoja, energianlähde, joka ravitsee sieluani.
Minulle syystuuli ei ole vain luonnonlaki. Se on muisto, rauha, ihanimmat asiat, joita aika ei voi viedä minulta. Ja tuon lempeän, viipyilevän, sykkivän tuulen hiljaisuudessa huomaan olevani hiljaa tuulen alla.
Lähde: https://www.sggp.org.vn/thuong-nho-heo-may-post819992.html
![[Video] Auringonlasku Lap Anin laguunissa – missä aurinko laskee kalaverkkojen ylle](https://vphoto.vietnam.vn/thumb/1200x675/vietnam/resource/IMAGE/2026/05/31/1780192137701_beach-landscape-sea-water-nature-grass-745871-pxhere-com.jpeg)
Kommentti (0)