Olen mietteliäs, ja niin on kynänikin.
Koko huone oli kietoutunut hiljaisuuteen.
Tyhjästä paperiarkista tulee valkoinen teloitusalusta.
Tuhannet näkymättömät aseet ovat minua kohti suunnattuina.
Havainnollistava kuva. |
Sanomalehden sivu, runo, elämäni sydän.
Jokainen kirjain - heijastus syvästä huolesta.
Jokainen näppäinpainallus on tuskanpurkaus.
Henkilökohtainen kipu on syvästi sidoksissa elämän kipuun.
Ihmiseksi tultuaan ihminen ymmärtää toisten ahdinkoa.
Sanomalehtien sivut ja runot eivät lausu tunteettomia sanoja.
Kirjan jokainen sivu on valkoinen teloitusmaa.
Tuhannet armottomat aseet osoittivat minua kohti.
KOMMENTTI:
Hoang Binh Trong on tunnettu runoilija, joka on menestynyt monilla aloilla: romaanissa, runossa, esseissä, novelleissa… Jokaisessa genressä hän on jättänyt lukijoihin selkeän vaikutuksen. Hänen runonsa ”Ennen kirjoitussivua” on koskettava sisäinen monologi, jossa kirjoittaja kohtaa tyhjän sivun kuin omantunnontuomion. Ei ole arkipäiväisiä kohtauksia, ei kuvia toimittajista kävelemässä, tallentamassa tai valokuvaamassa… vain hiljainen huone, mietteliäs kynä, tyhjä paperiarkki – mutta tuossa hiljaisessa tilassa käydään kiivasta sisäistä kamppailua, vuoropuhelua totuuden ja kirjoittajan luonteen kanssa.
Runo alkaa todella kummittelevalla kuvalla: "Olen mietteliäs, kynäkin on mietteliäs / Koko huone on uppoutunut hiljaisuuteen / Valkoisesta paperista tulee valkoinen teloituskenttä / Osoittaa minua tuhannella näkymättömällä aseella." Kirjoittaja ei esittele tai aloita runoa, vaan johdattaa lukijan äkisti tiheään ja tukahduttavaan tilaan. Siellä ei kuulu muuta ääntä kuin kirjoittajan sisäiset ajatukset. Kynä – kirjoittamisen symboli – ei ole pelkkä työkalu, vaan elävä olento, empaattinen ja "mietteliäs" kuten kirjoittaja itse. Tämä viittaa syvään yhteyteen ihmisen ja kynän välillä – he jakavat vastuun, tuskan ja omantunnon taakan. Todellakin, "valkoisesta paperista tulee valkoinen teloituskenttä" on voimakas metafora. Paperi, alun perin eloton, muuttuu nyt teloituspaikaksi, "näkymättömiksi aseiksi" – kansan, oikeudenmukaisuuden, historian tuomioksi. Nykyään kirjoittajat eivät kirjoita vain itselleen, vaan myös lukemattomien ihmisten edessä, jotka odottavat totuutta, oikeudenmukaisuutta ja ihmisyyttä.
Jos ensimmäinen säkeistö asettaa kirjoittajan "valkean teloituskentän" eteen, toinen säkeistö johdattaa meidät edelleen vastuun taakan alla olevan ihmisen sisimpään syvyyksiin. Sanoista tulee ahdistuksen ja elämän tuskan säilytyspaikkoja: "Sanomalehden sivu, runo, elämäni sydän ja sielu / Jokainen sana – ahdistuksen lähde / Jokainen näppäinpainallus on tuskanpurkaus / Henkilökohtainen tuska läpäisee elämän tuskan." Tässä runollinen merkitys siirtyy visuaalisesta kuvastosta psykologiseen kuvastoon. Kirjoitussivu ei ole enää pelkkä paikka "harjoittaa ammattiaan", vaan paikka paljastaa sydämensä, sielunsa ja luonteensa. Kirjoittaja, olipa hän sitten sanomalehtiin tai runoutta kirjoittamassa, omistaa jokaisen pisaran elämänsä verestä totuudelle. Lause "jokainen näppäinpainallus on tuskanpurkaus" kaikuu kuin nyyhkytys, ja viittaa siihen, että kirjoittaja kirjoittaa kyyneleet silmissä, kirjoittaa henkilökohtaisen tuskan sekoittuessa ihmisten jaettuun tuskaan. Kyse ei ole vain "kirjoittamisesta elääkseen", vaan "elämisestä kirjoittaakseen". Kirjoittaja on valinnut epävarman polun: sanojen käyttämisen miekkana, kielen aseena. Tämä ankaruus ei tule ulkopuolisilta, vaan omantunnon vaatimuksista. Valheelle, petokselle tai kaunistelulle ei ole sijaa. Vain totuus jää – vaikka se olisi tuskallista, vaikka se saattaisi satuttaa itseä.
Ihmisenä oleminen on todellakin vaikeaa, ja kirjoittajana oleminen on vielä vaikeampaa, koska ei voi paeta elämän realiteetteja, jotka kietovat itsensä ylleen.
Kolmas säkeistö nostaa runon ajatusta entisestään laajentamalla yksilön itseä kollektiiviseksi itseksi: "Ihmiseksi syntyneenä on tiedettävä, miten samaistua toisten ahdinkoon." Yksinkertainen mutta voimakas vakuutus. Ihmisenä oleminen tarkoittaa sitä, että tietää, miten samaistua toisten ahdinkoon, asettua toisten asemaan, samaistua heidän tuskaansa, epäoikeudenmukaisuuteensa ja vastoinkäymisiinsä. Siksi kirjailijalle tämä taakka on vielä suurempi. Sanomalehden sivu, runo – asiat, jotka tuntuvat "etäisiltä", "taiteellisilta" – jos niiltä puuttuu myötätuntoa, jos ne ovat vailla tunteita, ne ovat vain kylmiä tuotoksia.
Runo ei ole pitkä, ei monimutkainen, ei riimillinen tai täynnä kukkaisia sanoja, mutta se kuvaa kirjoittajan ammatin karua ja pyhää luonnetta. Kirjoittaminen, erityisesti journalismi ja kirjallisuus, vaatii paitsi tietoa ja taitoa, myös rohkeutta, rehellisyyttä ja sydäntä, joka ei ole paaduttanut. Kaupallisen tiedon aikakaudella, jossa yksi "katselu" tai "klikkaus" voi sanella sisällön standardeja, tämä runo toimii voimakkaana muistutuksena: Älä koskaan anna kynäsi muuttua väärinteon, pahuuden tai valheen välineeksi. Kirjoittajien on herättävä päivittäin, ei ulkoisen paineen, vaan itsensä kanssa käydyn vuoropuhelun kautta, "tuhat näkymätöntä asetta" suunnattuna heidän omaatuntoaan kohti.
"Ennen kirjoitussivua" ei ole runo niille, jotka pitävät kirjoittamista helppona tai puhtaasti idealistisena ammattina. Se on runo niille, jotka uskaltavat kohdata haasteita, uskaltavat ottaa vastuuta, uskaltavat kärsiä ja uskaltavat rakastaa. Kirjoittaminen ei ole enää ammattimainen teko, vaan moraalinen teko.
Lähde: https://baobacgiang.vn/truoc-trang-viet-postid420384.bbg








Kommentti (0)