Kesäkuun alussa Ho Chi Minh Cityn kansanoikeus käsitteli Tr.Th.S.:n (59-vuotias) tapausta – sydäntäsärkevää perheriitaa, joka johtui omaisuuskiistasta. Oikeussalissa vallitsi synkkä tunnelma, kun vainaja makasi syvällä kylmässä maassa ja elävät vapisivat todistajanaitiossa. Oliko tuo maapala ihmishengen arvoinen, ja voisiko mikään tuomio lievittää omantunnontuskia, kun veljellinen rakkaus on särkynyt?
Pala maata ja syvää kiintymystä
Tragedia ei synny itsestään; sitä ruokkii kuukausien ajan kasaantunut umpikuja. S:n perheessä on neljä veljestä. Jaettuaan esi-isien maan elämä ajaa heidät tahattomasti julmaan ja ironiseen ahdinkoon. S:n juoni on takana, kun taas hänen nuoremman veljensä N:n juoni on aivan edessä estäen pääsyn päätielle.
Useita kertoja vanhempi veli lähestyi nuorempaa veljeään ja tarjoutui ostamaan pienen palan maata leventääkseen polkua ja luodakseen kätevämmän reitin. Mutta S:n toiveet täyttyivät vain nuoremman veljen kieltäytymisellä (päänpudistamisella). Yhä uudelleen nämä torjunnat kasaantuivat. Kateuden ja jokapäiväisen elämän kertyneen kaunan linssin läpi se muuttui kyteväksi kasvaimeksi vanhemman veljen sydämessä.
Maaliskuun 6. päivän aamuna 2025 S. lähti kotoa kantaen kahta veistä vyöllään. Noin kello 9.10 valtatie 10 oli täynnä liikennettä. N.:n korjatessa moottoripyöräänsä talonsa edessä, hänen veljensä saapui. S. lähestyi häntä ja jatkoi tien avaamisen esiin nostamista. Kun hän sai jälleen kieltäytymisen, kuukausien masennuksen jälkeen hänessä asunut paha henki heräsi virallisesti.
S. veti esiin veitsen ja aiheutti neljä ensimmäistä viiltoa nuoremman veljensä päähän. Järkyttyneenä ja sietämättömän kivun vallassa N. tarttui päähänsä ja juoksi karkuun huutaen epätoivoisena apua. Mutta hänen avunhuutonsa hukkuivat itsekkyyteen. S. ajoi häntä takaa, ja kun hänen veljensä lyyhistyi uupumuksesta läheisen talon eteen, S. jatkoi hänen puukottamistaan toistuvasti rintaan.
Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus paljasti raivoisan hyökkäyksen raakuuden: useat puukoniskut lävistivät molemmat keuhkot, katkaisivat sydämen ja vaurioittivat rinta-aorttaa. N. kuoli välittömästi. S. tuli tajuihinsa nuoremman veljensä verilammikossa. Tämä herääminen oli niin kauhistuttava, ettei hän kestänyt itseään. S. valitsi kuoleman omaksi tuomiokseen. Hän puukotti itseään vatsaan veitsellä, mutta terä katkesi. Hän ei pysähtynyt siihen, vaan ryntäsi läheiseen ravintolaan, nappasi sakset, puukotti itseään, kaatoi sitten kiehuvaa vettä päälleen ja sähköisti itsensä tajuttomaksi. Tämä itsemurhayritys oli hänen jäljellä olevan "inhimillisen" osansa epätoivoinen huuto. Hän halusi vaihtaa elämän elämään, kuolla veljensä kanssa. Ironista kyllä, ensimmäinen henkilö, joka löysi S:n kriittisessä tilassa ja hälytti naapurit viemään hänet sairaalaan pelastaakseen hänen henkensä, oli uhrin vaimo.

Tekoälyn kuvitus: Y Linh
Äidin tuska
Tuossa oikeudenkäynnissä, jopa ilman iäkästä äitiä läsnä, hänen tuskansa oli ilmeinen jokaisessa vastaajan todistuksen sanassa ja läsnäolijoiden tukahdutetuissa nyyhkytyksissä. Hän kantoi elämänsä suurimman tragedian: hänen vanhin poikansa murhasi hänen nuorimman. Hänen poissaolonsa ei johtunut vain vanhuudesta ja hauraudesta, vaan siitä, ettei hän kestänyt nähdä synnyttämänsä pojan seisovan tuomarin edessä ja saavan oikeudenmukaisen tuomion toisen ihmisen hengen riistämisestä. Hän jäi kotiin, tyhjään taloonsa, itkien sekä kuolleita että eläviä.
Uhrien asianajajien paneelissa käly vaati yli 2,5 miljardin Vietnamin dongin korvauksia, jotka sisälsivät hautajaiskulut ja henkisen kärsimyksen. Mutta mitä hyötyä rahasta on, kun perhe on hajonnut? Herra N. on poissa ikuisiksi ajoiksi jättäen nuoren vaimonsa ja kaksi orpolastaan yksin maailmaan. S. on vankilassa jättäen vaimonsa ja lapsensa kestämään nöyryytystä ja välttämään naapureidensa katseita isänsä julmien tekojen vuoksi. Muutama neliömetri tilaa vaihdettiin ihmiselämään ja haudattiin kahden perheen tulevaisuus.
Oikeus totesi, että S.:n teot olivat erityisen vaarallisia yhteiskunnalle, riistivät toiselta ihmiseltä oikeuden elämään, ja olivat ilkeitä ja halveksittavia. Vakavan vamman aiheuttamiseen kykenevän veitsen käyttö tarkoitti, että S.:tä syytettiin "sotilasaseiden laittomasta käytöstä" rikoslain 304 §:n nojalla. Vaikka vastaajalla oli lieventäviä asianhaaroja, kuten rehellinen tunnustus ja katumus, kaikki oli liian myöhäistä, koska hänen nuorempi sisaruksensa oli jo kuollut, ja suru on jättänyt lähtemättömän arven hänen perheeseensä.
Neuvottelun aikana S. seisoi tuomarinkorokkeella, kyyneleet virtasivat hänen kasvojaan pitkin, ryppyjen peittäminä, jotka eivät voineet pyyhkiä pois muistoa tuosta kauhistuttavasta aamusta. Kun ihmiset arvostavat "tuumaa maata" enemmän kuin "veripisaraa", lopputuloksena on aina pohjaton kuilu. Polku, jonka S. taisteli verellä, vei hänet suoraan tuomarinistuimelle ja loputtomiin päiviin kaltereiden takana. Kuva vastaajasta seisomassa yksin pää painuksissa on todiste siitä, että ahneuden vallitessa jopa syvimmät kiintymyksen siteet kuluvat.
Oikeudenkäynti päättyi, ja S. saatettiin vankila-autoon kylmäävän hiljaisuuden vallitessa. Ei ollut odottamassa iäkästä äitiä, ei sukulaisia, jotka yrittivät pidätellä häntä. Vain rautaketjujen kuiva kilinä ja tuuli vihelsi oikeustalon ovien raoista, kuin surullinen jäähyväisjättö perhetragedialle. Siellä, voitto tai tappio, molemmat osapuolet epäonnistuvat moraalin tuomioistuimen edessä. Esi-isien maa, pojan veren ja äidin kyynelten tahraamattu, muuttui hiljaiseksi todistajaksi perheen perinteiden romahtamiselle.
Lähde: https://nld.com.vn/bi-kich-sau-cai-lac-dau-196260613191237694.htm








