
Kesäkuun 27. päivän aamuna Lao Cain kaupungissa satoi rankasti, ja sateen säestyksellä jyrisi ja salamoi. Vain tunti ennen lukion päättäjäiskokeen kolmatta istuntoa suuri joukko oppilaita perheineen oli jo kokoontunut Lao Cain kaupungin 1. lukion portin eteen – kaupungin ensimmäiseen tenttikeskukseen. Oppilaat kiiruhtivat kouluun kiirehtien rankkasateessa valmistautuen kokeeseen. Heidän vanhempansa katselivat heitä huolestuneena. Rankkasateesta huolimatta he eivät lähteneet heti, vaan valitsivat pienen nurkan tien varrelta seisoakseen kasvot täynnä huolta. Monet toivat mukanaan vesipulloja, käsiviuhkoja tai jopa pieniä kokoontaitettavia tuoleja valmistautuakseen tuntikausien odotukseen.


Rouva Vu Lan Huong, Lao Cain kaupungin 1. lukion 12A4-luokan oppilaan Vuong Ngoc Khanhin äiti, kertoi: "Kun lapseni menee tentteihin, menetän uneni ja ruokahaluni. Lapseni tentteihin vien hänet sinne aikaisin. En ainoastaan jätä ja hae häntä, vaan pysyn myös koulun portilla koko tentin ajan toivoen, että hän pysyy rauhallisena ja itsevarmana pärjätäkseen kokeessa."

Samoin kuin Lan Huong, tuhannet vanhemmat 27 eri tenttikeskuksessa eri puolilla maakuntaa olivat ahdistuneita ja huolissaan. Olipa aurinkoista tai sateista, heidän askeleensa eivät koskaan poistuneet tenttiportilta, heidän katseensa oli aina kiinnitetty tenttisaleihin. He olivat huolissaan siitä, että heidän lapsillaan saattaisi olla kiireellinen asia, kuten unohtaa tenttikorttinsa, kansalaisuuskorttinsa tai muut tarvittavat tenttitarvikkeet... Monet vanhemmat kertoivat: "Kun lapseni astuu tenttitilaan, en voi mennä kotiin tai tehdä mitään muuta, koska sydämeni tuntuu kuin se olisi tulessa. Täällä istuminen (tenttisalin porttien edessä) saa minut tuntemaan oloni rauhallisemmaksi."
Sa Pa Townin lukion nro 1 tenttikeskuksen ulkopuolella olevan ihmisjoukon keskellä Cau May Streetillä Sa Pa Townissa asuva herra Nguyen Long Hai ei voinut peittää ahdistusta. Herra Hai kertoi: "Olen saattanut lastani kouluun ja kokeisiin 12 vuoden aikana, enkä ole koskaan ollut niin huolissani kuin tästä kokeesta. Varmistaakseni lapsellani parhaat mahdolliset olosuhteet kokeeseen, olen huolehtinut kaikesta aterioista uneen. Joka kokeessa jäin odottamaan lastani koulun portin ulkopuolelle. Vasta kun lapseni tuli ulos koulun portista ja näin hänen hymynsä, tunsin oloni hieman helpottuneeksi."



Herra Haille, kuten monille muillekin vanhemmille, hetki, jolloin heidän lapsensa kävelee ulos koulun portista, on merkityksellisin. He kaipaavat nähdä lapsensa hymyn lähtiessään koulusta. Tuo hymy ei ole vain osoitus kokeen suorittamisesta, vaan myös paineen ja huolen purkautuminen. Se on itseluottamuksen hymy, toivon osoitus hyvästä tuloksesta vuosien kovan opiskelun jälkeen. Vanhemmille tuo hymy on suurin lahja, joka karkottaa kaiken väsymyksen ja ahdistuksen.
Monille vanhemmille tämä ei ole vain lapsen tentti, vaan myös ratkaiseva hetki, jolloin he seuraavat lastaan tulevaisuuden kynnyksellä. Kuva vanhemmista odottamassa auringossa ja sateessa jää ikuisesti kauniiksi muistoksi ja suureksi motivaatioksi lapsille jatkaa tiedon ovien avaamista heidän matkallaan unelmiensa valloittamiseksi.
Lähde: https://baolaocai.vn/cho-doi-voi-muon-van-yeu-thuong-post403939.html








Kommentti (0)