Tässä yhteydessä maankäyttö – erityisesti BT-hankkeiden rahoittaminen maarahastoilla – on edelleen keskeinen ongelma, joka vaikuttaa suoraan markkinoiden luottamukseen ja kykyyn mobilisoida yksityisiä resursseja infrastruktuurin kehittämiseen.
Ensinnäkin ja tärkeimpänä on oltava maarahastotietojen läpinäkyvyys. Luonnos edellyttää sijoituspoliittisten päätösten julkistamista, mutta vain "kannustaa" maksuihin käytetyn maarahaston sijainnin ja alueen julkistamiseen. Vietnamin kauppa- ja teollisuuskamarin (VCCI) mukaan tämä lähestymistapa ei takaa läpinäkyvyyttä, koska oikeus julkistaa tai olla julkistamatta riippuu edelleen jokaisesta paikkakunnasta. Käytännössä maan arvonmäärityksen ja käytön läpinäkyvyyden puute on ollut suora syy moniin kiistoihin ja tappioihin. Siksi maarahastotietojen pakollinen täydellinen julkistaminen on edellytys markkinoiden luottamuksen vahvistamiselle. Kun tiedot julkistetaan selkeästi, markkinoilla on vertailupohjaa ja hallintoviranomaisilla on enemmän työkaluja yhteiskunnalliseen valvontaan – tämä on perusta sille, että PPP-hankkeiden maakaupat lähestyvät markkinaperiaatteita sen sijaan, että ne olisivat riippuvaisia hallinnollisista päätöksistä.
Toinen kysymys on, miten infrastruktuurin rakennuskustannukset määritetään laskettaessa maksuun käytettävän maan arvoa. Luonnos sallii kustannusten vähentämisen investointiasteiden perusteella, mutta yritysten palautteen mukaan tämä työkalu on tarkoitettu pääasiassa viitteeksi. Jokaisella BT-hankkeella on hyvin erilaiset ominaisuudet; ilman riippumatonta arviointimekanismia ja markkinavertailua kustannuserojen riski on väistämätön. Seurauksena voi olla julkisen omaisuuden menetys tai sijoittajan taloussuunnitelman vääristyminen – molemmat eivät ole toivottuja tuloksia.
Maan arvonmäärityksen osalta on harkittava huolellisesti, sovelletaanko maan hintataulukon korkeinta hintaa, kun "vastaavaa aluetta ei voida tunnistaa". Teoriassa tämä on tapa estää valtion varojen menetys. Käytännössä täytäntöönpanoviranomainen voi kuitenkin "vastaavanlaisten alueiden" selkeiden kriteerien puuttumisen vuoksi valita turvallisen vaihtoehdon ja soveltaa välittömästi korkeinta hintaa. Tässä tapauksessa riskiä ei käsitellä, vaan se yksinkertaisesti siirtyy sijoittajalle. Keskeneräisen infrastruktuurin omaavan tontin arvottaminen samalle tasolle kuin kehittyneimmän alueen arvo luo merkittävän eron sen todelliseen arvoon verrattuna, mikä vaikuttaa suoraan rahoitussuunnitelmaan ja vähentää hankkeen houkuttelevuutta. Pitkällä aikavälillä tämä voi tehdä sijoittajista varovaisempia BT-hankkeita kohtaan, mikä johtaa PPP-politiikan tavoitteleman sosiaalisten resurssien mobilisoinnin tavoitteen kääntymiseen.
Positiivista on, että luonnoksessa on lähestytty riskinjaon periaatetta, mistä on osoituksena korvausmääräys, jos valtio viivästyttää maan luovuttamista tai vuokrausta BT-sopimusten maksuja varten. Tämä on askel oikeaan suuntaan ja heijastaa tasapainoista lähestymistapaa molempien osapuolten hyötyjen saavuttamiseksi. Jotta tämä asetus voitaisiin panna täytäntöön tehokkaasti, on kuitenkin tarpeen selventää, miten korot määräytyvät ja mikä on niiden laskenta-aika, jotta vältetään erilaiset tulkinnat soveltamisen aikana – mikä on ollut monien kiistojen lähde aiemmissa PPP-sopimuksissa.
Yritysten antama palaute heijastelee yleisesti ottaen johdonmukaista vaatimusta: julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhankkeiden (PPP) oikeudellisen kehyksen on oltava läpinäkyvä, vakaa ja intressien mukainen. Maa ei ole pelkästään maksuväline, vaan myös ratkaiseva tekijä koko hankkeen toteutettavuudessa. Kun tämä pullonkaula poistetaan selkeillä ja kohtuullisilla säännöksillä, PPP-hankkeista voi tulla tehokas pääoman virtauskanava infrastruktuurin kehittämisessä sen sijaan, että ne olisivat edelleen sektori, johon sijoittajat haluavat osallistua, mutta epäröivät tulla mukaan.
Lähde: https://www.sggp.org.vn/minh-bach-de-thao-go-nut-that-dat-dai-post847437.html








Kommentti (0)