Kahvilan nurkassa seisoi tummaihoinen, pienikokoinen mies, jonka vaatteet olivat hieman kuluneet, mutta siististi silitetyt. Ääni huokui vanhan maailman eleganssia. Hän ei ollut aivan ammattimainen laulaja lavalla, mutta hänen äänensä oli täyteläinen, kirkas ja omaleimainen, sulautuen saumattomasti taitavaan kitaransoittoon. Ei, hänen kätensä silittivät kitaraa hellästi, antaen melodian virrata vapaasti, hänen laulunsa oli kuin itsekertomusta, ei esitys... Joskus hän sulki silmänsä ja nautti jokaisesta nuotista ja sanoituksesta. Hän lauloi koko kehollaan, ikään kuin itselleen, ikään kuin hänen olisi pitänyt hengittää, ei palvellakseen ketään...
Monet ihmiset pitivät hänen laulutyyliään kiehtovana. Se ei ollut kuin karkkia myyvien nuorten miesten laulua tai kerjäävien pariskuntien laulua laulamalla ja soittamalla paristokäyttöisiä sähkökitaroita tai katusoittajien, jotka nostivat hatunsa kerätäkseen rahaa kuten Euroopassa... Hän lauloi akustisesti vanhalla, kiiltävällä kitaralla, jonka hän kuulemma osti alle kahdenkymmenen vuoden ikäisenä koko vuoden työllä ansaitsemillaan rahoilla... Hän soitti ja lauloi, koska hänen oli pakko, muuten hän ei tietäisi mitä tehdä tai hän kuolisi. Hän oli todella epätavallinen, epätavallisen oloinen taiteilija. Hänen nimensä oli Bay Hat (Seitsemän laulajaa). Ilmeisesti hänellä oli etunimi, mutta hän lauloi koko ajan, päivästä toiseen, joten hänen näkyvin ilmaisunsa oli itse nimi. Monet kutsuivat häntä Bay Matiksi (Seitsemän hullua), ja hän käyttäytyi normaalisti; useimmat kutsuivat häntä tällä lempinimellä. Minun alueellani sana "mat" (hullu) ymmärretään lievemmässä merkityksessä "hulluksi" tai "mielenvikaiseksi". Esimerkiksi kylässäni ihmiset kutsuvat usein hellästi runoilijoita "mat-runoilijoiksi"...
Kukaan ei tiennyt, missä hän nukkui yönsä. Jotkut sanoivat hänen asuneen vuokrahuoneessa, toiset sanoivat hänen asuvan kaukana maaseudulla. Eräs, näennäisesti tietävä henkilö, sanoi Bay Hatin talon olevan melko suuri, juuri tässä kaupungissa; mutta kun heiltä kysyttiin osoitetta, he vain sanoivat... "Kuulin sen joltakulta"... Yhdistämällä tietoja sain tietää, että hän oli ollut naimisissa pari kertaa, mutta aina rauhanomaisesti eronnut... Nyt hän asuu yksin, yhden lapsen kanssa, jota hänen ex-vaimonsa kasvattaa. Silloin tällöin hän käy kirjakaupoissa vain etsimässä musiikkikirjoja ja käy internetkahviloissa lataamassa musiikkia ja siihen liittyvää tietoa. Kuulin, että hän säveltää runoja ja lauluja, mutta vain laulaakseen niitä itse. Hänen elämänsä on vain vaellusmatka musiikin parissa...
Oltuaan luokkatovereita ja useiden vilpittömästi esitettyjen kutsujen jälkeen Bay Hat suostui vihdoin istumaan alas ja juomaan oluen. Jätettyään kitaransa ja laulunsa hän vaikutti aivan eksyneeltä, hänen puheensa oli sekavaa. Hän sanoi juovansa vähän, koska laulamisesta ja soittamisesta oli tullut hänen seuralaisensa. Hänen ystävänsä kysyi, miksei hän löytänyt toista vaimoa, ja Bay Hat vastasi, ettei hänellä ollut aikaa, ei halunnut olla sidottu, eikä häneltä puuttunut mitään elämässä, joten hän ei menisi uudelleen naimisiin... Eräs haastattelija kysyi: "Jos ihmiset eivät halua kuunnella, laulatko silti?" Hän nauroi hiljaa: "Menen laulamaan jonnekin muualle, ja hyvin harvat ihmiset ajavat minut pois..." Vain yhden oluen jälkeen hän nousi seisomaan, nappasi kitaransa ja lähti. Hän oli laulanut tarpeeksi täällä; hän aikoi löytää uuden kuuntelijan...
Oluen vaikutuksen alaisena ystäväni näytti kaipaavan Bay Hatin vapaamielistä elämäntapaa. Mutta sitten hän pohti: "Minulla ei ole intohimoa musiikkiin, en uskalla verrata itseäni Bay Hatiin..." Näyttää siltä, että syvällä sisimmässään jokainen mies kaipaa omaa tilaansa, joka on vapaa maailman rajoituksista. Musiikin avulla Bay Hatilla oli luotettava ankkuri elää vapaasti tässä maailmassa. Kitara olallaan hän käveli eteenpäin hyräillen omaa sävelmäänsä...
Lähde: https://thanhnien.vn/nhan-dam-mach-nguon-tieng-hat-185260516153811079.htm








Kommentti (0)