Tiedätkö, olen tyttö pienestä kaupungista, joka tuli Hanoihin opiskelemaan yliopistoon. Tyttö, jolla oli niin paljon tavoitteita "vallankumoukseen" uudistaakseen itsensä ja paetakseen Keski-Vietnamin tukahduttavaa kuumuutta. Muistan päivän, kun nousin junaan Hanoihin yliopisto-opiskelijana; luulin aloittaneeni uuden elämän, niin erilaisen elämän...
Valmistuttuaan äitini oli proaktiivinen toimittaja ja tarjoutui aina menemään töihin syrjäisimpiinkin paikkoihin. Oli aikoja, jolloin hän oli työtön, mutta hän onnistui silti saamaan rahat riittämään, koska hänellä oli kynä ja mahdollisuus matkustaa ja kirjoittaa artikkeleita sanomalehtiin ansaitakseen elantonsa vaikeina aikoina. Hän motivoi itseään jatkamaan, tulemaan hyväksi toimittajaksi. Hän laiminlöi naiselliset tavat, kuten seurustelun, shoppailun ja ystävien kanssa seurustelun... hän uppoutui "tapauksiin", työmatkoihin ja haastatteluihin.
Äitini eli ylpeänä "neljännen voiman" omaamisesta, jota kaikki ihailivat ja kadehtivat. Hän oli väärässä tuodessaan tuon ylpeyden perhe-elämäämme, minkä seurauksena aterioita jaettiin harvoin, talo oli aina suljettu, naapurit luulivat vanhempieni olevan vain väliaikaisia asukkaita. Tämä johti lukemattomiin kireisiin riitoihin vanhempieni välillä, jopa siihen pisteeseen, että isäni joutui esittämään uhkavaatimuksen: "Joko perhe tai journalismi!"
Mutta lasten saamisen jälkeen äitini ei ole enää se huoleton toimittaja, joka hän oli ennen. Hänestä on tullut nainen, jota rasittavat päivittäiset huolet ja laskelmat. Jälkikäteen ajateltuna tajuan, kuinka odottamatta perhe-elämä on muuttanut häntä. Ennen hän oli ärsyyntynyt nähdessään vanhempien työtovereidensa jatkuvasti kiirehtivän ympäriinsä, kiireisinä rahan hankkimisessa ja aina kellon tarkistamisessa hakeakseen lapsensa koulusta. Silti nyt, huomaamattaan, hän toistaa samaa kierrettä.
Ajatukseni siirtyvät nyt sensaatiomaisten artikkeleiden kirjoittamisesta oikean lahjakkuuden valitsemiseen pojalleni, hänen kesän pituudenkasvua edistävän ruokavalionsa selvittämiseen tai hänen aterioidensa muuttamiseen äskettäisen sairastumisen jälkeen... Lasteni kuvat valtaavat jatkuvasti mieleni ja työntävät minut kauemmas sosiaalisista kokoontumisista ja harrastuksista, joista ennen nautin, kuten elokuvien katselusta, lukemisesta ja matkustamisesta...
Äitini, joka oli ennen seurallinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen, joka ei koskaan jättänyt väliin sosiaalisia kokoontumisia, muuttui apaattiseksi ja persoonattomaksi yksilöksi, joka ei koskaan ollut todella onnellinen tai surullinen. Tavatessaan ystäviä hän muutaman tervehdyksen jälkeen otti puheenaiheeksi lapsensa…
Näin se vain on, mutta mitäpä sille voin? Koska kun päätin hankkia lapsia, tiesin elämässäni kääntyneen uusi sivu. Heitin syrjään unelmani tulla "voimakkaaksi kirjailijaksi", persoonalliseksi toimittajaksi, sellaiseksi, joka herättäisi kunnioitusta kaikkialla. Minusta tuli äiti, joka oli jatkuvasti kiireinen ostosten tekemisen, ruoanlaiton ja työn kanssa. Minusta tuli myös laskelmoiva nainen, jolla oli lukemattomia pikkumaisia ajatuksia... Ja niin näytin yhdeltä miljoonien muiden naisten joukossa, joilla oli ammatti, perhe ja aarre – lapseni!
Äiti on ylpeä voidessaan katsella lastensa kasvavan päivä päivältä, viedä poikansa ensimmäiselle luokalle, jutella hänen kanssaan päivittäin illallisilla ja nähdä tyttärensä kasvavan isommaksi ja isommaksi…
Lapseni, joskus tunnen pientä nostalgista kaipuuta "loistavasta" menneisyydestä, mutta kun leikin kanssanne, kylvetän teitä, ruokitte teitä, kaikki nuo ajatukset katoavat. Ja tiedän, että olen todella onnellinen ollessani... Äiti Dop.
Jos kesäkuussa olisi kolme ikimuistoista päivää, muistaisin parhaiten kesäkuun 28. päivän ja sen jälkeen lasteni kohdalla kiinalaisen uudenvuoden. Iloni tulee lasteni kasvun seuraamisesta päivä päivältä, koko perheen viikonloppuretkistä kaupungille, hetkistä, jolloin kokkaan tyttäreni kuiskutellessa ja jutellessa kanssani... Ja journalismi on minulle aivan kuten mikä tahansa muukin ammatti. Kesäkuun 21. päivänä isä kannustaa minua aina suurella kukkakimpulla, ja se on minulle enemmän kuin tarpeeksi.
[mainos_2]
Lähde: https://giadinhonline.vn/noi-voi-con-ve-nghe-bao-d199576.html







