Yksi tämän päivän polttavimmista kysymyksistä on tarve selventää "kaupunkialueen" käsitettä kaksitasoisessa paikallishallintomallissa. Monilla paikkakunnilla, kun kaupunki- ja kuntatason hallinnolliset yksiköt on lakkautettu maakuntahallinnon alaisuudessa ja jäljelle on jäänyt vain kunnat ja vaalipiirit, kaupunkijärjestelmän hallinta vaatii kiireellisesti asianmukaisia oikeudellisia ja kaavoittavia muutoksia. Monet kyseenalaistavat, onko "kaupunkialueen" käsite edelleen olemassa kunta- ja vaalipiiritasolla. Ja jos on, mitä kriteerejä ja standardeja sovelletaan kaupunkialueiden määrittelemiseen ja kehittämiseen?
Toinen erityistä huomiota vaativa kysymys on kaupunkikehityksen yhteys vihreisiin, älykkäisiin ja ilmastonmuutokseen sopeutuviin trendeihin. Nämä kriteerit on kodifioitava laiksi, jotta Vietnamin kaupungit eivät jää jälkeen globaalissa kilpailussa ja luodaan perusta kestävälle kehitykselle. Ilman erityisten ja toteuttamiskelpoisten teknisten standardien varhaista käyttöönottoa "älykkäiden kaupunkien paperilla" tilanne säilyy, kun taas todellisuudessa tulvat, liikenneruuhkat ja julkisten tilojen puute jatkuvat.
Lisäksi paikallisviranomaisten roolia kaupunkien tunnustamisessa on selvennettävä. Rakennusministeriön tietojen mukaan parhaillaan käynnissä olevissa lakimuutosluonnoksissa maakuntien kansankomiteoille siirretään valtuudet tunnustaa tyyppien 2, 3 ja 4 kaupunkialueita. Maakuntien kansankomiteoille siirretään myös valtuudet hyväksyä yksityiskohtaisia kaavoituksia käytännön tarpeiden mukaan. Tämän odotetaan vauhdittavan hankkeita nykyisen tilanteen sijaan, jossa hyväksyntää jonotetaan keskustasolla.
On kuitenkin rehellisesti myönnettävä, että hajauttamisen mukana on oltava myös valvontaa arviointi- ja hyväksymisprosessissa. Hajauttaminen ilman valvontaa merkitsee "etuoikeuksien" myöntämistä erityisryhmille, joissa yhdellä kaavakirjoituksella voidaan muuttaa maatalousmaa ensiluokkaiseksi kiinteistöksi tuhansien miljardien dongien hintaerolla. Tämän lisäksi koko prosessin digitalisoinnin, asiakirjojen, edistymisen, kustannusten jne. julkistamisen on oltava pakollista. Vasta silloin uudistus todella tulee voimaan ja palauttaa ihmisten ja yritysten luottamuksen.
Vastauksena kiireellisiin käytännön tarpeisiin rakennusministeriö ja siihen liittyvät ministeriöt ja virastot muuttavat ja täydentävät uusia säännöksiä asiaankuuluvissa laeissa, kuten rakennuslaissa ja kaupunki- ja maaseutusuunnittelulaissa. Haasteena on, että lakien valmisteluelinten on tarkistettava ja varmistettava lakien välinen johdonmukaisuus, jotta vältetään noidankehä, jossa lakien muuttaminen luo uusia pullonkauloja. Lisäksi lakien muuttaminen ei koske pelkästään lainsäädäntötekniikkaa, vaan sen on keskityttävä hallintotapa-ajatteluun. Tämä tarkoittaa, että kaupunkien hallinnon ei tulisi rajoittua pelkästään "lupien myöntämiseen ja hyväksyntään", vaan sen on katettava myös asuintilojen luominen, kansalaisten oikeuksien varmistaminen ja tulevaisuuteen valmistautuminen.
Lakien muuttamisen ja täydentämisen onnistumista ei pitäisi mitata yksinkertaistettujen tai lisättyjen lakien lukumäärällä, vaan miljoonien kaupunkilaisten elämänlaadulla ja Vietnamin houkuttelevuudella kansainvälisille sijoittajille. On aika kohdata totuus: joko tartumme tähän tilaisuuteen ja muutamme lainsäädäntöprosessin käännekohdaksi Vietnamin kaupungeille uusien korkeuksien saavuttamiseksi, tai toistamme tutun syklin: lakien muuttaminen, vanheneminen ja sitten niiden muuttaminen uudelleen. Ja tämän viivästyksen hinta jää lopulta kaupunkiväestön maksettavaksi.
Lähde: https://www.sggp.org.vn/sua-luat-de-kien-tao-do-thi-moi-post816256.html








Kommentti (0)