
Herra Vu Nang Huan (valkoinen paita, keskellä) - Nam Dun majakka-aseman johtaja ja Tuoi Tre -sanomalehden päätoimittaja Pham Duc Hai (oikealla) kertovat ilosta, jonka Tuoi Tre -sanomalehti toi heille Isänmaan eteläisimmällä merialueella syyskuussa 2013 - Kuva: L.D. DUC
1. 2000-luvun alussa, kun Ho Chi Minhin valtatietä rakennettiin kiireellisesti, toimittajat jatkoivat hankkeen aloittamisesta raportoimisen jälkeen kirjoittamista sen edistymisestä. Kiireellisten edistymisraporttien jälkeen alkoivat valmistelut hankkeen valmistumiseksi. Yli neljännesvuosisata sitten Vietnamin halki kulkevan valtatien länsiosa oli vielä erittäin autio.
Ja jokaisella sellaisella matkalla otan aina mukaan pinon vanhoja Tuoi Tre -sanomalehtiä, mukaan lukien päivä-, viikonloppu- ja humoristiset numerot, sekä muutaman naistenlehden. Ja vaikka en poltakaan, ostan silti muutaman askin savukkeita mukaani.
Jos olet joskus matkustanut noita autioita, mutkittelevia teitä pitkin syvällä vuoristossa, ymmärrät miksi vanhat sanomalehdet ovat siellä niin arvokkaita!
A Roàng -tunneli, vuoriston läpi kulkeva xuyên-tunneli Länsi-Thừa Thiên Huếssa – pisin tunneli Ho Chi Minh -polulla tänään. Oli hämärä. Työntekijät palasivat vähitellen leireilleen hämärässä. Pysäytimme automme ja menimme leiriin.
Siihen aikaan pitkät rivit bambumajoja, joissa ei ollut sähköä tai koneita, olivat paikkoja, joissa naistyöläiset kokoontuivat juttelemaan.
Jo muutaman vanhan sanomalehden ja aikakauslehden luovuttaminen tuntui naisista hyvin liikuttavalta. Rakennustyöntekijöille savukeaskin lisääminen, heidän kanssaan jutteleminen ja sitten pitkän matkan jatkaminen. Tuskin näemme heitä enää koskaan, koska he ovat aina liikkeellä ja seuraavat rakennustyömaita. Vain muutama pysähdys matkan varrella, mutta se lämmitti sydäntäni oudolla tavalla…
Vuosina, jolloin matkapuhelinverkko ei ollut vielä ulottunut ylängöille ja älypuhelimet olivat vielä harvinaisempia, Luoteis- ja Koillis-Vietnamin teillä, joilla matkustin, oli aina tällaisia tienvarsileirejä, työntekijöitä ja vuoristoalueen hämärän autio tunnelma, kallioilta leviävän usvan levitessä valkoisena, eteerisenä utuna.
Toisella kerralla matkustimme Vietnamin halki Ho Chi Minh Trailia pitkin, leveää ja sileää tietä kuin silkkinauhaa, mutta myös autioita ja hylättyjä osuuksia pitkin. Kuten päivänä, jolloin kuljimme Tra Angin risteyksestä Khe Sanhiin Ho Chi Minh Trailin länsihaaraa pitkin.
Koko 200 kilometrin matkan aikana kohtasin vain kaksi vastakkaisesta suunnasta tulevaa autoa. Ylittäessäni U Bon huipun yöllä sumun ja pilvien peitossa, maastoauto kykeni vain ryömiä eteenpäin metri metriltä. Ja keskellä tätä autiota, sumuista maisemaa törmäsin tienpitäjien väliaikaisiin leireihin.
Maanvyörymät vaivaavat teitä jatkuvasti. Vaikka reitti on kunnostettu moottoritieksi, se ei ole aina tasainen, ja työntekijöitä tarvitaan edelleen – työntekijöitä, jotka raivaavat maanvyörymäalueita, istuttavat nurmikkoa, rakentavat kivipenkereitä ja tukevat puita... Ja kuka tietää kuinka kauan tuossa väliaikaisessa leirissä, ilman televisiota tai radiota, on vain öljylampun himmeä valo joka yö, ja joka päivä he hoitavat huolellisesti tietä, jotta autot voivat liukua tasaisesti ja syöksyä sinisiä pakokaasuja.
Työmatka oli kiireinen, eikä minulla ollut aikaa muistella vanhoja sanomalehtiä! Yhtäkkiä syytin itseäni siitä, että olin unohtanut ottaa mukaan tuon pienen kiitollisuuden osoituksen. Noille työläisten leireille tien varrella siinä syrjäisessä, tuulisessa vuoristosolassa nuo vanhat sanomalehdet, vaikkakin hauraat, olisivat olleet niin lämpimiä ja ihmisystävällisiä!
Ja kun osallistun retkeilyfoorumeille, kerron edelleen tätä tarinaa ystävilleni, että pitkillä "retkeilymatkoilla", nähtävyyskierroksilla, syrjäisillä teillä... näkee aina tällaisia leirintäalueita. Et ehkä muista erästä hyvin yksinkertaista runoa, jonka kerran kirjoitin: "Tuulta ja sadetta kestäen lepoa."
Tientyöläiset työskentelevät erittäin kovasti, ystäväni. Hevoset, vaunut ja matkustajat kulkevat jatkuvasti ohi. Kuinka moni ihminen todella kiittää heitä? ( Tientyöläiset - Ho Chi Minh), älkää unohtako ottaa mukaan muutama vanha sanomalehti ja muutama aski savukkeita; siinä kaikki, se lämmittää tientyöläisten sydämiä.

Rouva Thu Lan on myynyt sanomalehtiä yli puoli vuosisataa Nguyễn Dinh Chieu -kadulla lähellä Cach Mang Thang Tam -kadun kulmaa Ho Chi Minh Cityssä. Sanomalehdet ovat kukoistaneet ja olleet läheisesti yhteydessä Saigonin eli Ho Chi Minh Cityn asukkaisiin yli vuosisadan ajan. - Kuva: Trung Nghia
2. Aivan kuten Mekongin suiston syrjäisillä teillä, yli 20 vuotta sitten työmatkat saarille olivat samankaltaisia. Etulinjan saarilla, kuten Con Con saarilla, nuoret vapaaehtoiset, jotka lähtivät rakentamaan saaria, eivät koskaan unohda joka matkalla mukanamme olevia vanhoja sanomalehtipusseja. Mutta yksi saarelle suuntautunut matka jätti meidät täysin hämmästyneiksi.
Nam Dun saarella, Vietnamin lounaisimmassa osassa, löysimme majakan asemalta pinon Tuoi Tre -sanomalehtiä, joista ei puuttunut yhtäkään numeroa. Aseman päällikkö, herra Vu Nang Huan, selitti tiedustellessamme asiaa, että hänen suurin ilonsa yli 10 vuoden aikana täällä on juosta majakalta laiturille joka aamu noutamaan mantereelta laivalla tuotua Tuoi Tre -sanomalehteä...
Tuhansia sanomalehtiä oli siististi pinottu noin. Myrskyisinä päivinä, kun sanomalehtiä ei ilmestynyt, hän luki vanhoja ja löysi silti iloa! Kävi ilmi, että sanomalehti ei ole vain paperinpala; sillä on sielunkumppani, kuin ystävä ilon ja surun hetkinä!
Teknologian kehittyessä kaikki lukijoiden tarvitsema on saatavilla älypuhelimissa 3G- ja 5G-yhteyksillä jne. Painetut sanomalehdet, edes vanhat, eivät ole enää erikoistuote, joka tuo pieniä ilonaiheita syrjäseuduille.
Ja nyt monet lukijoiden vaalimista painetuista sanomalehdistä ovat täyttäneet aikakautensa tehtävän.
Mutta ilo, jonka vanhat sanomalehdet tuovat mukanaan pitkällä, autiolla tiellä, viipyy silti jossain, muistojen sekamelskassa ihmisen elämässä…
Lähde: https://tuoitre.vn/bao-cu-duong-xa-100260629165524504.htm









