Vuoden myöhäiset iltapäivät

Việt Nam•21/12/2023

Asuttuani poissa kotimaastani yli 30 vuotta, maan muutosten, arvaamattomien mutkien, rakkauden, irti päästämisen, selviytymismekanismien keskellä... oli aikoja, jolloin todella tunsin elämän uskomattoman monimutkaisena ja vaikeana.

Mutta vastineeksi huomaan, että minulla on edelleen tarpeeksi energiaa omistautua työlleni, kamppailla läpi elämän. Ja isäni kuva köyhtyneen tukiaikakauden vaikeuksissa, aina työskennellen väsymättä päivin ja öin ja kannustaen aina lapsiaan opiskelemaan ahkerasti, jotta he eivät kärsisi myöhemmin – tuo kuva, isäni sanat – ovat olleet minulle motivaation lähde haasteiden voittamiseksi. Pyrin aina olemaan kelvollinen olemaan perheen vanhin lapsi, jolle isäni uskoi niin paljon toivoa nuoremmille sisaruksilleen. Asun kaukana kotikaupungistani ja työskentelen tällä hetkellä valtiolla; joulukuun myöhäiset iltapäivät merkitsevät myös vanhan vuoden loppua kaikkine iloineen ja suruineen, voittoineen ja tappioineen. Nyt suurin osa vanhasta vuodesta on päättynyt, ja monet uudet asiat alkavat. Kävelin ulos vuoden lopun arviointikokouksesta epävarmana siitä, pitäisikö minun olla onnellinen vai huolissani, iloinen vai surullinen, tietäen, että kaikki ihmisten arviointia ja sijoitusta koskevat säännöt perustuivat kiinteään prosenttiosuuteen eivätkä yksilön kykyihin ja panokseen. Jotkut virkamiehet työskentelivät koko sydämestään ja sovelsivat akateemista tietämystään tehokkaasti ammatillisessa työssään; lyhentää merkittävästi tiimin tehtävien suorittamiseen kuluvaa aikaa, edistää kollegoiden välistä luottamusta ja keskinäistä tukea sekä auttaa johtajia toteuttamaan yksikölle hyödyllisiä aloitteita… mutta prosenttiosuuden vuoksi heitä ei arvioitu tehtäviensä erinomaiseksi suorittamiseksi. Sitten unohdin nopeasti kaikki ajan myötä muuttuneet määräykset. Illan laskeutuessa arjen huolet hälvenivät vähitellen; sieluani valtasivat melankoliset, syvät ja epämääräiset melodiat. Ehkä se oli epämääräinen kaipaus kotimaahansa. Vuoden viimeiset iltapäivät täyttävät sieluni aina lukemattomilla värikkäillä äänillä. Joskus toivon, etteivät nuo viimeiset iltapäivät tulisi lainkaan tai että ne saapuisivat hitaasti, yksinkertaisesti siksi, että työt eivät olleet valmiita tai tarvitsin aikaa valmistautua muutamiin välttämättömiin asioihin ennen uuden vuoden vastaanottamista. Mutta toisinaan toivon, että ne tulisivat nopeasti ja viipyisivät pitkään, jotta voisin muistella kotoa poissaolovuosieni matkaa – matkaa, joka, vaikkakaan ei kovin pitkä, riitti ymmärtämään, mikä oli hyödyllistä ja mikä haastavaa.

Saatat myös pitää tästä

Huếssa sataa lähes 1 000 mm rankasti, ja monilla alueilla on varoituksia äkkitulvista ja maanvyörymistä.Huếssa viimeisen 24 tunnin aikana mitattu sademäärä oli lähes 1 000 mm, mikä ylitti reilusti ennusteet ja aiheutti nopeita tulvia joissa. Rankkasateiden alue laajenee edelleen eteläisiin keski- ja eteläosiin.

Da Lat myöhäisenä iltapäivänä vuoden lopussa. Kuva: Internet

Eikä kyse ole vain minusta; meistä kaukana kotoa asuvat kaipaavat usein kotikaupunkiaan vuoden lopussa. Kaipaus palata nopeasti kotiin tapaamaan rakkaitaan pitkän poissaolon jälkeen on voimakas. Monet haluavat kokea kaikki lapsuutensa tutut maisemat, kuten pellot, kukkulat, tulvatasangot tai pienen joen ympärillä mutkittelevat bambumetsät. Muistamme vanhempamme, jotka uurastivat koko elämänsä kädet kovettuneina, hoitaen huolellisesti jokaista riisi- ja perunasäkkiä, säästäen jokaisen pennin lastensa kasvattamiseen toivoen, että he saavuttaisivat valoisan tulevaisuuden ja pääsisivät eroon maanviljelijän elämästä auringon alla. Viime vuonna kotona käydessäni sisarusteni kanssa kokoontuneen ruokapöydän ääreen muistelu täyttää minut valtavalla kaipauksella. Vaikka illallinen oli yksinkertainen ja yhdessä vietetty aika rajallista, koska kaikki olivat kiireisiä omien perheasiojensa kanssa, ne ovat lähtemättömiä muistoja perheenrakkaudesta, jota mikään ei voi koskaan korvata. Istun yksin toisessa kodissani, Da Latin kaupungissa, tuhansien kukkien maassa, unelmoiden myöhäisinä talvi-iltapäivinä; Lempeä tuuli ja viileä ilmasto vain voimistavat kotimaani, köyhän maaseudun, outoja, yksinkertaisia muistoja. Sieluni on löytänyt turvapaikan jonnekin, joskus kalalammen rannalle, joskus talon takana olevien banaanipuiden luo, joskus huojuen hedelmätarhassa... joskus joenrantaa pitkin poimimassa villiomenoita, sitten valinnut paikan, jossa on viileää, hiljaa virtaavaa vettä, nauttiakseni sydämeni kyllyydestä... Muistellessani noita hetkiä tunnen yhtäkkiä poikkeuksellisen rauhan ja tyyneyden tunteen. Gregoriaaninen vuosi on melkein ohi, eikä kiinalaisvuosi ole kaukana. Kuvittelin hiljaisen, ruuhkattoman maaseudun, yksinkertaisen paikan, maaseudun, jossa elämä, vaikkakin vaikeaa, on hyvin rauhallista ja lempeää. Tuo paikka, yksinkertaisine taloineen ja harvoine ohikulkijoineen, on se paikka, jossa synnyin ja kasvoin, jättäen jälkeeni eläviä lapsuusmuistoja, joihin on syvästi leimautunut isovanhempieni, vanhempieni ja rakkaideni läsnäolo, joiden luo aina kaipaan palata.

Saatat myös pitää tästä